Seikkailuun!
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
5
kommenttia
Olen aiemmin kertonut käynnistäväni yritystä, mutten sen
enempää. Julkaisimme ensimmäisen lehdistötiedotteemme ja meistä on jo
ilmestynyt juttuja. Yritys on siis julkinen ja voin viimein kertoa siitä.
Sijoitin amerikkalaiseen teleoperaattoriin
tiistai 10. kesäkuuta 2014
39
kommenttia
Atlantic Tele-Network (ATNI) omistaa tukiasemia
Yhdysvaltojen haja-asutusalueilla, valokaapelia itärannikolla, Guyanan
suurimman teleoperaattorin ja kännykkäverkon Karibialla. Ennen muuta kuitenkin
yrityksen pääomistajat ovat loistavia allokoimaan pääomaa.
Signaali kohinasta
maanantai 26. toukokuuta 2014
10
kommenttia
Sosiaalisen median aikakaudella sijoittajalta ei puutu
tietoa. Ennemminkin sitä tunkee joka tuutista. Arvokkaan tiedon määrä ei ole juuri
lisääntynyt, vaan tyhjänpäiväinen roska täyttää kaikki kanavat. Sosiaalisesta
mediasta voi olla valtavasti hyötyä, mutta vain jos sijoittaja osaa löytää laadukkaan
tiedon.
Sometan, siis olen
maanantai 12. toukokuuta 2014
1 kommenttia
Pieniin yhtiöihin sijoittamisen ongelmia
lauantai 19. huhtikuuta 2014
2
kommenttia
Pienet yritykset kuuluvat finanssiteollisuuden paarialuokkaan,
sijoituskelvottomiin osakkeisiin. Rahastot eivät pysty sijoittamaan alle 250 miljoonan arvoisiin yrityksiin,
eikä investointipankkiirikaan niiden toimeksiannoilla rikastu. Tuollaisiin
kelvottomiin osakkeisiin sijoittava törmääkin tämän tästä ongelmiin.
Kreikkalainen treidi: pakkomyyntien luoma erikoistilanne
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
5
kommenttia
Puolitoista vuotta sitten Kreikan tulevaisuus oli
veitsenterällä. Uuden hallituksen muodostaminen ei vaalien jälkeen onnistunut,
minkä vuoksi vaalit jouduttiin uusimaan. Kreikan arveltiin irrottautuvan
Eurosta ja siirtyvän takaisin Drakmaan.
Rakennusyhtiö Espanjasta
maanantai 27. tammikuuta 2014
24
kommenttia
Espanjan asuntokuplan puhkeaminen oli lähtölaukaus
ennätyksellisen kovalle kriisille. Syvimmälle upposi rakennusala. Herra Markkina onkin alkanut suorastaan inhota rakennusalaa, minkä ansiota löysin yrityksen, joka on halpa, vaikkei asuntomarkkina edes toipuisi.
Tilinpäätös 2013
perjantai 3. tammikuuta 2014
8
kommenttia
Erikoistilanteeni tuottivat viime vuonna 56,2 prosenttia ja
löivät indeksin ennennäkemättömän suurella marginaalilla. Voi mennä kauan ennen
kuin pääsen seuraavan kerran nauttimaan tällaisista tuotoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)