Tilinpäätös 2018

tiistai 8. tammikuuta 2019
3 kommenttia
Sijoitukseni tuottivat viime vuonna -3,3 prosenttia. Päihitin vertailuindeksini, joka painui pakkaselle -5,2%. Ei silti mikään ilahduttava sijoitusvuosi.

Olen laskenut TWR-tuottoa vuoden 2010 alusta saakka. Tämä oli nyt toinen sijoitusvuosi, joka jäi miinukselle.

Kuva. Sijoitusteni vuosituotto 2010-2018.

Vielä marraskuun lopulla näytti kohtuulliselta, mutta joulukuussa pörssikurssit ja salkkuni markkina-arvo romahtivat toden teolla.

Seuraan salkkuni yritysten kehitystä, en niinkään pörssikursseja. Yritysteni arvo kasvoi viime vuonna. Herra Markkinakin huomannee sen taas jossain vaiheessa.

Muutaman yrityksen kohdalla Yhdysvaltain presidentti Trumpin tullit heikentävät kilpailukykyä. Lienee kuitenkin epäselvää kuinka pysyviä tullit ovat. Yhdysvallat on perinteisesti ajanut maailmankaupan vapauttamista.

Osakesijoittajan maailmanvalloitus

Kirjoitin viime vuonna Henri Elon kanssa kirjan ”Osakesijoittajan maailmanvalloitus”, joka saatiin sopivasti ulos joulumarkkinoille.



Kerromme Henrin kanssa kirjassa sijoitusfilosofioistamme. Sijoitamme molemmat fundamenttien perusteelle ja keskitymme miettimään yritysten liiketoimintaa. Monesta asiasta ollaan samaa mieltä, muttei aina, mistä kirjassa on debattia.

Avaan kirjassa sijoituscaseja ulkomaisista kohteista, joita olen tutkinut vuosien varrella. Osa niistä on tuttuja tästä blogista, osaa ei ole koskaan käsitelty tässä blogissa.

Jos kirja jäi puuttumaan pukin kontista, niin sen saa tilattua helposti Alman verkkokaupasta.

Sijoituskohteet vuonna 2019

Viime vuosina salkussani on ollut liikaa käteistä. Olen ollut yrittämisen ja viime vuonna kirjan kirjoittamisen vuoksi niin kiireinen, ettei uusien tilaisuuksien hakuun ole jäänyt riittävästi aikaa.

En tiedä jääkö tänä vuonna yhtään enempää aikaa sijoittamiseen. Jossain kohtaa täytyy palata ainakin osittain indeksisijoittamiseen, jos riittävästi aikaa uusien tilaisuuksien hakuun ei ole.

Saan välillä kommentteja, että tilaisuuksien etsimiseen ei kannata käyttää kovin paljoa aikaa. Niitä kuulemma löytää helpomminkin. Tyypillisesti kun kysyy, minkä tilaisuuden kommentoija on viimeksi löytänyt, niin se on joku sinivalkoinen osake. Eli siis yksi niistä noin 150 yrityksestä, jotka tässä maassa on listattu pörssiin. Osakepoiminta on toki nopeaa, jos ei käytä aikaa ulkomaisten yhtiöiden tutkimiseen.

Viime aikoina olen tutkinut esineiden Internetin ekosysteemiä. Esineiden Internet on valtava markkina, joka hyvin todennäköisesti kasvaa yli 20 prosenttia ainakin vielä muutaman vuoden ajan.  Olen löytänyt muutaman kiinnostavan yhtiön, mutta haku on vielä kesken.

Huippua

Seikkailupuisto Huippu tarjosi nyt neljättä kautta elämyksiä kaikenikäisille pikkulapsesta vaariin. Olemme joka kausi saaneet erinomaista asiakaspalautetta. On mukava olla tekemässä palvelua, josta asiakkaille tulee hyvä mieli.


Tänä vuonna vaikeutettiin mustaa rataa. Esimerkiksi mustan radan toinen este on nyt käsipyörä, eli kiipeilijä roikkuu polkupyörän polkimissa ja tarkoitus olisi polkea käsivoimin esteen loppuun asti.

Ensi vuodeksi suunnitteilla on uusi palvelu, jonka toteutuminen on tällä hetkellä lupien saannista kiinni. Kesä ei odota lupapäätöksiä, eli saa nähdä miten käy.

Hyvää sijoitusvuotta 2019!

Toivotan kaikille lukijoille hyvää sijoitusvuotta!





blogi.arvosijoittaja.fi -sivustolla esitettävä informaatio ei ole tarkoitettu osto- tai myyntisuositukseksi. Sijoituspäätökset tulee tehdä henkilökohtaisten arvioiden ja riskianalyysien perusteella. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta mistään välillisistä tai välittömistä rahallisista tappioista, jotka ovat aiheutuneet sivustolla julkaistusta tiedosta. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta julkaistun tiedon oikeellisuudesta tai siinä esiintyvistä virheistä. blogi.arvosijoittaja.fi -sivuston omistaja ei ota vastuuta linkeistä muille sivustoille. Sivuston ylläpitäjällä on oikeus päivittää tietoja tai poistaa sivustolla olevia tietoja milloin tahansa.