Kun pörssikurssilla ei ole väliä?

sunnuntai 23. syyskuuta 2012
4 kommenttia
Osakkeen tuotto syntyy tuloksen kasvusta, osingoista ja arvostuskertoimen muutoksesta. Kaksi ensimmäistä riippuvat yrityksen liiketoiminnan kehityksestä ja kolmas markkinan odotuksista. Joskus kohdalle osuu tilaisuus, jonka tuottoon markkinan odotukset eivät vaikuta.


Top3 Sijoituskohteet Syyskuu 2012

sunnuntai 16. syyskuuta 2012
2 kommenttia

Edellisessä top3-jutussa huhtikuussa valitsemani osakkeet nousivat vaatimattomasti 4,3 prosenttia, mikä jäi ensimmäistä kertaa jälkeen vertailuindeksistäni. Tulos ei juurikaan harmita, sillä top3-sijoitukseni ovat viime vuoden aikana - eli siis top3-juttusarjan alusta - tuottaneet 31 prosenttiyksikköä vertailuindeksiä enemmän!  Käyn läpi top3-sijoitusten kehityksen ja julkaisen uuden listan.

Salkkuni yritysten Q2-tulokset

sunnuntai 9. syyskuuta 2012
1 kommenttia
Toisen kvartaalin tulokset on nyt nähty. Päivitin näkemystäni ja tein muutamia kauppoja. Haaviini tarttui myös muutama uusi sijoitus.