Sijoitin amerikkalaiseen teleoperaattoriin

tiistai 10. kesäkuuta 2014
Atlantic Tele-Network (ATNI) omistaa tukiasemia Yhdysvaltojen haja-asutusalueilla, valokaapelia itärannikolla, Guyanan suurimman teleoperaattorin ja kännykkäverkon Karibialla. Ennen muuta kuitenkin yrityksen pääomistajat ovat loistavia allokoimaan pääomaa.

Atlantic Tele-Network myi viime vuonna AT&T:lle osan liiketoiminnastaan, minkä seurauksena kassassa makaa 400 miljoonaa dollaria. Johto kertoo aikovansa ostaa rahoilla jotain, kunhan riittävän tuottoisa kohde löytyy. Koska rahoja ei aiota palauttaa, on oleellista selvittää, miten pääoman allokointi on aiemmin onnistunut.

Loistavaa pääoman allokointia



Osakekohtainen kirjanpitoarvo kasvoi kahdeksankertaiseksi 1998-2013 ja pääomaa palautettiin tuona aikana puolitoista kertaa vuoden 1998 kirjanpitoarvon verran. Hyvä kehitys ei jäänyt Herra Markkinalta huomaamatta, sillä osake tuotti keskimäärin 22 prosenttia vuodessa.

Johdolla on omat rahat pelissä

Yhtiön perustaja, Cornelius Prior, ja hänen poikansa Michael Prior omistavat 30 prosenttia yhtiöstä. Michael Prior siirtyi 2005 CEO:ksi ja Cornelius Prior hallituksen puheenjohtajaksi. Priorit ovat samassa veneessä muiden omistajien kanssa, pääoman allokointi on onnistunut loistavasti ja pääomaa on palautettu tasaisesti omistajille. Näyttää mahtavalta!

Arvostus

Yritysarvo nykyisellä pörssikurssilla on 471 miljoonaa dollaria:

Pörssikurssi 55,24
# Shares 15695
Osakkeita 867
Käteistä 396
Velkaa 0
Yritysarvo (EV) 471

Atlantic Tele-Network myi viime vuonna AT&T:lle osan liiketoiminnastaan hintaan EV/EBITDA = 7,7. Sovelletaanpa samaa kerrointa (EBITDA 2013 = 114,7 MUSD) ja oletetaan vielä, että 350 miljoonaa käteisestä on ylimääräistä:

Liiketoiminnan yritysarvo 883,19
Vapaa käteinen 350
Markkina-arvo 1233,19
Voittopotentiaali 42 %

Osakkeen arvo lienee 75 dollarin yläpuolella.

Lopuksi

Sijoitukseni perustuu Dave Watersin analyysiin, joka löytyy täältä. Daven postin jälkeen ulos tullut ensimmäisen kvartaalin tulos meni yläkanttiin. Erityisesti Yhdysvaltojen mobiililiiketoiminta kasvoi odotettua nopeammin. Johto ei ole vielä löytänyt uutta sijoituskohdetta kovasta yrityksestä huolimatta.

Tämä sijoitusteesi toimii tai kaatuu johdon ostoksen myötä, sillä yrityksen kassan arvo vastaa lähes puolta nykyisestä markkina-arvosta. Johto on onnistunut kasvattamaan yrityksen kirjanpito-arvoa vuodesta 1998 keskimäärin viisitoista prosenttia vuodessa, mikä lupaa hyvää. Uskon historian toistavan itseään.

Ostin pienen position. Arvioin sijoitukseni koon uudelleen kun selviää, mitä johto ostaa. 

Kuva: © Gunhild Kloster / pixelio.de. Kuvien lähde: http://www.pixelio.de/.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
blogi.arvosijoittaja.fi -sivustolla esitettävä informaatio ei ole tarkoitettu osto- tai myyntisuositukseksi. Sijoituspäätökset tulee tehdä henkilökohtaisten arvioiden ja riskianalyysien perusteella. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta mistään välillisistä tai välittömistä rahallisista tappioista, jotka ovat aiheutuneet sivustolla julkaistusta tiedosta. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta julkaistun tiedon oikeellisuudesta tai siinä esiintyvistä virheistä. blogi.arvosijoittaja.fi -sivuston omistaja ei ota vastuuta linkeistä muille sivustoille. Sivuston ylläpitäjällä on oikeus päivittää tietoja tai poistaa sivustolla olevia tietoja milloin tahansa.

38 kommenttia:

jalmari kirjoitti...

Kieltämättä edullisen näköinen firma.

Hieman kuitenkin pistää silmään se, että huolimatta nätistä track-recordista, rationaalisinta olisi pistää stoppi osingoille ja ostaa selkeästi aliarvostettua osaketta kaksin käsin - jos kassavirta on tarpeeksi stabiili, niin jopa velaksi asti, John Malonen tyyliin.

Siitä puheenollen, oletko muuten tutustunut John Malonen imperiumiin? Malone ja mahdollisesti Maffei / Fries ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.

Tavallaan jaksaa kyllä ihmetyttää, miten Malone on pysynyt niin hyvin tutkan alapuolella, vaikka tämän luotsaama TCI tuotti 30%p.a yli 20 vuoden aikana.

LMCA on vähintään maltillisesti aliarvostettu verrattuna NAV:iin. Tämän lisäksi mm. Charter saattaa olla reilusti aliarvostettu itsessään - potentiaalia ainakin on runsaasti.

Törmäsin redditissä spreadsheetiin, joka arvostaa LMCA:n intrinsic valuen 185$/share, tosin itse pidän tuota aavistuksen verran bullish-casena.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/31025117/LMCA%20nav%20valuation.pdf

Charter + hilut spin-offataan kuuden kuukauden sisällä. Spin-off tehdään lähinnä investment company actin takia, mutta se saattanee toimia myös katalyyttinä tämänhetkiselle aliarvostukselle.

En kuitenkaan pitäisi aliarvostusta ongelmana, sillä Malonella on ollut tapana tietoisesti pitää omistuksiaan hieman vaikeasti ymmärrettävänä, että tämä voi ostaa osakkeitaan halvalla takaisin :)

Palaten takaisin ATNI:n, omien osakkeiden takaisinostokaan ei välttämättä ole virhe, mikäli johto onnistuu sijoittamaan rahat tehokkaasti. Track-record huomioon ottaen voinee sanoa, että totaaliselta katastrofilta vältyttäneen.

Yhtiö on kieltämättä hyvissä asetelmissa tulevaisuutta varten.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Malonen touhut ovat kohtuullisen tuttuja. Hänen firmoistaan tulee vähän väliä vastaan lupaavalta näyttävää analyysiä. En ole kuitenkaan lähtenyt mukaan, koska keskityn pieniin yhtiöihin. ATNI:kin on minun sijoitusavaruuteni suurimmasta päästä.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q2-tuloksesta:

Atlantic Tele-Netwok julkaisi erinomaisen tuloksen!

Yhdysvaltain haja-asutusalueiden mobiiliverkkojen liikevaihto kasvoi 41 prosenttia viime vuoteen verrattuna. ATNI päivitti viime vuoden aikana puolet tukiasemistaan 3G:hen. Kuluttajat käyttivät innokkaasti uusia datapalveluja, mikä ei taida olla kovin yllättävää, sillä näinhän homma yleensä toimii 3G:hen siirryttäessä. Poikkeuksellista tässä on oikeastaan vain myöhäinen ajankohta. Haja-asutusalueiden ulkopuolelle länsimaissahan siirrytään tällä hetkellä 4G:hen.

Muut liiketoiminnot ovat enemmän tai vähemmän stabiileja. Koko yhtiön liikevaihto kasvoi 16 prosenttia ja tulos 72 prosenttia.

Johto ei ole vielä löytänyt ostokohdetta, eli Alltel-kaupasta saadut rahat makaavat tilillä kasvamassa nollakorkoa. Johto aikoo etsiä kohdetta kärsivällisesti. Luotan tämän tiimin käyttävän rahat omistajia parhaiten hyödyttävällä tavalla, minkä vuoksi nollakorko ei huolestuta.



Aargh! kirjoitti...

Hyppäsin tähän kelkkaan mukaan. ATNI:n rahakasan euromääräinen arvo sen kun kasvaa :) Viimeisin uutinen osingon nosto.

Aargh! kirjoitti...

Eipä voi valittaa Q3 tuloksesta. Ohjeistus kerta toisensa jälkeen ylivarovaista ja tulokset mahtavia. Mieluummin juuri näin päin...

Panostukset uusiin tukiasemiin ovat järkyttävän kannattavia.

Aargh! kirjoitti...

● Revenues increased 13% to $89.4 million
● Adjusted EBITDA was up 17% to $41.0 million
● Operating income reached $28.2 million, up 41%
● Net income attributable to ATN's stockholders was $16.2 million, or $1.01 per diluted share
● Cash flow from operations for the first nine months was $55.7 million

Jos nyt jostain haluaa nillittää erinomaisessa tuloksessa, niin Island Wirelessin tulos ei herätä riemunkiljahduksia. Guyana tiedettiin (tällä hetkellä) hitaasti hiipuvaksi liiketoiminnaksi mutta Island on ollut kasvu-uralla. Nyt Islandin myynti ja tulos tippuivat kummatkin noin miljoonalla vertailukaudesta. Guyanassa liikevaihto ja tulos tippuivat molemmat noin kahdella miljoonalla. Molemmilla alueilla liikevaihdon lasku lähtee lyhentämättömänä katteesta.

Rapsan mukaan tiputus johtui markkinaosuuksien menetyksestä Guyanassa ja hinnanalennuksista saarilla. Sinänsä minusta on hyvä että ATNI ei pyri lyhyellä tähtäimellä maksimoimaan laskutustansa USA:ssa tai saarilla pitämällä liian korkeita hintoja. Varsinkin U.S. Wirelessin järisyttävä kasvu ja kannattavuus johtaisi varmasti muuten kilpailevien tukiasemien rakentamiseen.

Tämä osake saattaa viihtyä salkussa pitkäänkin. Kuuntelen vielä webcastin.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q3-tuloksesta:

Investoinnit hajaseutujen tukiasemiin Amerikassa tuottavat mahtavasti, kuten Aargh kirjoitti. Viimeisen vuoden aikana ATNI on siirtynyt 3G:hen:) Nyt 65% tukiasemista on 3G:ssä. Ei ole kovinkaan yllättävää, että datan käyttö on räjähtänyt. Niinhän on käynyt tähän mennessä lähes jokaisella markkinalla, jossa 2G:stä on siirrytty 3G:hen.

Pidemmän päälle kasvu hiipuu, koska jäljellä olevista tukiasemista kaikkia ei kannata päivittää ollenkaan ja koska ATNI haluaa pitää kulut investointikynnyksen alapuolella operaattoriasiakkailleen. Eli siis ATNI:n tukiasemien käytön pitää olla niin halpaa ettei operaattorin kannata rakentaa omaa.

Pidemmän päälle yrityksen kassassa makaavien yli 400 MUSD käyttö on ratkaisevaa osakkeen arvolle. Johto kertoi että tähän mennessä tutkitut ostokohteet ovat osoittautuneet arvostukseltaan liian korkeiksi. Jatkavat etsimistä, mutta eivät sulje pois osakkeiden takaisinostoa tai osinkoa, jos kohdetta ei ala löytyä.

Pysyn yhä päätöksessäni, enkä kasvata tätä sijoitusta ennen kuin johto on keksinyt käytön noille 400 millille.

Aargh! kirjoitti...

Itse ihastuin tähän sijoitusideaan niin paljon, että otin melko ison position heti kättelyssä. Kiitos vaan blogin pitäjälle tästä ;).

ATNI on luonut minulle positiivisen ongelman, miten suhtautua osakkeeseen jonka sijoitusteesi ei ole toteutunut mutta osakekurssi raketoi silti kohti taivaita (dollarin nousun kanssa +30% reilussa kuukaudessa).

Alkuperäinen järkeilyni oli, että arvostus miinus käteinen ei ole suuri mukavasti kasvavalle ja erittäin kannattavalle bisnekselle. Lisäsijoitusten suhteen olen samoilla linjoilla, näillä hinnoilla ostan lisää vain jos käteisen käytöstä kuuluu positiivisia uutisia.

Pienenä korjauksena: Minusta puhelinkonfassa aika lailla poissuljettiin isot lisäosingot verotehottomina mutta jätettiin portti auki takaisinostoille. Tämä sopii minulle mainiosti.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Huomasin noin vuosi sitten, että olen useita kertoja mennyt EV-lankaan. Siis sijoittanut yrityksiin, joilla on valtavasti käteistä ja tuotto yritysarvoon verrattuna on mahtava. Moni noiden yritysten johdoista osoittautui Roope Ankoiksi, siis rahanhautojiksi. En muista minkä yrityksen kohdalla tuon oivalsin, mutta äkkiseltään esimerkkeinä tulee mieleen Asta Funding and Danier Leather. Jos käteinen makaa vaan tilillä, yritys osoittautuu helposti arvoansaksi.

Tätä taustaa vasten päätin odottaa, mitä ATNI tekee käteisellään ennen kuin kasvatan sijoitusta. Voi tosin olla että pörssikurssi ehtii karata käsistä.

Käsitin itse tuon osinkolausunnon niin, että eivät aio maksaa osinkoa niin kauan kuin pystyvät sijoittamaan rahan tuottotasolla, jota ovat saaneet omasta pääomasta viime vuosina. Takaisinosto tuli sijoittajan kysymyksen kautta puheluun mukaan. Veikkaan että jatkavat etsimistä vielä ainakin puoli vuotta ennen kuin muut vaihtoehdot tulevat agendalle.

Aargh! kirjoitti...

Niin, se taisikin olla Q2 puhelussa jossa CEO sanoi lisäosinkoa huonoksi vaihtoehdoksi juuri verotuksellisista syistä.

Roope-ankka syndroomaan en ATNI:nin kohdalla usko, firman johto päinvastoin kertoi että haluaisi mielellään vivuttaa tasetta maltillisesti kun hyvä kohde löytyy. Luulen, että roopeilu on persoonallisuuden piirre, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Tässä tiimissä ei minusta siitä näy merkkejä. He ovat ennenkin ottaneet hanakasti velkaa kun houkutteleva kohde (esim. Alltel) on löytynyt.

Se että yritysostoissa ei hätäillä vain koska raha polttelee taskussa, on minusta erittäin positiivista. Kun tutkin yhtiötä törmäsin Glassdoor-palvelussa (jossa ihmiset arviovat firmoja työnantajina) mm seuraavaan lausuntoon: "It's a firm run by accountants" tätä ei siinä kontekstissa tarkoitettu mitenkään positiiviseksi arvioksi, mutta tulevana osakkeenomistajana minä hymyilin leveästi.

Veikkaan että ison ostoksen tehtyään he tarkistavat osakekurssin ja käynnistävät takaisinostot, jos firma vieläkin on heistä aliarvostettu.

Anonyymi kirjoitti...

ATNI lähti näköjään aurinkovoimabisnekseen mukaan. Hiukan rupesi pelottamaan.

>ATN currently projects that the acquired portfolio will produce an approximately 10% levered cash-on-cash IRR

Ensivaikutelma ei vaikuta lupaavalta.

Arvosijoittaja kirjoitti...

ATNI ilmoitti eilisiltana ostaneensa Green Lake Capitalilta yrityksen Ahana Renewables, joka myy aurinkoenergiaprojekteja. Projekteissa rakennetaan asiaakkaan maalle / katolle suuri pinta aurinkopaneeleja. Asiakas sitoutuu ostamaan systeemin tuottaman sähkön 10-25 vuoden ajan. Ahana omistaa paneelit ja vastaa niiden kunnossapidosta.

Tällä hetkellä sähkötuotantokapasiteettia on 46 MW, paneeleja on Kaliforniassa, Massachusettsissa ja New Jerseyssä. Sähkönostosopimusten jäljellä oleva kesto on keskimäärin 14,4 vuotta.

Ostohinta on 103 MUSD, josta 39 MUSD on Ahanan velkaa, joka siirtyi kaupassa ATNI:lle.

ATNI:lla oli kassassa viime kvartaalin lopussa käteistä yli 400 MUSD, josta siis upposi tähän kohteeseen 64 MUSD.

Aurinkoenergian tuotanto on viime vuosina tehostunut huimaa vauhtia. Silti tällä hetkellä aurinkoenergiaa pystyy tuottamaan Yhdysvalloissa kannattavasti ainoastaan ihan maan eteläosissa. Kaikki muu tuotanto on vielä tukiaisten varassa. Tilanne muuttuu 5-10 vuoden sisällä, jos aurinkopaneeliteknologian huima kehitys jatkuu. Joka tapauksessa Yhdysvaltain aurinkoenergiatukiaisten kehitys on riski tämän yrityksen kasvulle.

Oleellisesti ottaen ATNI osti vakaata kassavirtaa ja tilaisuuden investoida tuottavasti. Jatkossa johto aikaa leveroida kassavirtaa voimakkaammin ja investoida uusiin aurinkoenergiahankkeisiin, kun hyviä löytyy.

Erinomainen uutinen! Vahvistaa uskoani Atlantic Tele-Networkin johtoon.

Aargh! kirjoitti...

Aika pieni ostos, suurin osa käteisestä jäi kassaan.Kaasun ja öljyn hinnan kehitys ei ainakaan tue aurinkovoimaa lähiaikoina, mikä varmaan toisaalta myös laski kauppahintaa.

Ensivaikutelmani on, että tämä on pieni opportunistinen hankinta, jolla ostetaan tulevaisuuden potentiaalia melko pienellä riskillä.Tuskin syö lyhyellä tähtäimellä kassaa investointien kautta merkittävästi?

Suurempi ostos antaa vielä odotuttaa itseään. Tämä ei aiheuta toimenpiteitä.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Sijoituksessa mielyttää eniten juuri se, että ATNI pääsi mukaan melko pienellä satsauksella, sai ostoksensa koko nykyisen johtotiimin jatkamaan ja mahdollisuuksia sijoittaa lisää on tarjolla. Pääoman sijoittaminen järkevästi on ATNI:n johdon vahvuus.

Öljyn/kaasun spottihinnan vaihtelu ei vaikuta millään tavalla yrityksen nykyisiin sopimuksiin. Uudet sopimukset tehdään yli 10 vuodeksi, minkä vuoksi spottihinnan heilahtelun vaikutus lienee pieni.

Oikeasti uusien sopimusten määrää heikentäisi aurinkosähkön tukiaisten merkittävä leikkaus osavaltioissa, joissa yritys toimii. Tämä kai tarkoittaisi lyhyellä tähtäimellä, että uusien sijoitusten tarvetta ei ole.

Aurinkoenergia on kiinnostavassa tilanteessa. Taloudellisesti kannattava tuotanto on jo mahdollista hajaseuduilla, kehitysmaissa (joissa vaihtoehto on dieselgeneraattori tms) ja hyvin aurinkoisilla alueilla. Laitevalmistajat kilpailevat verisesti ja laitteiden tehokkuus on parantunut merkittävästi viime vuosina. Erittäin lupaava alue!

Aargh! kirjoitti...

*10% levered cash-on-cash IRR before additional investments
and growth.
*revenues of approximately $19 - $22 million
*EBITDA margin 70-75%

Hinta ei vaikuta pahalta tulovirtoihin nähden, varsinkin kun sopimukset ovat pitkiä ja kiinteitä. Vähän arveluttaa vain ATNI:n tiimin lähteminen kokonaan uudelle toimialalle. Nykyisellä ATNI:n managementilla ei taida olla juurikaan kokemusta sähkömarkkinoista/tuotannosta? Tietysti nämä paneeliprojektit ovat oma aika spesiaali tapauksensa, mutta kuitenkin.

Näkevät ilmeisesti itsensä enemmän sijoitusyhtiönä kuin teleoperaattorina, mikä hieman muuttaa sijoitusteesiä. Saa nähdä miltä toimialalta seuraava ostos on. Hintalaput tele-puolella ilmeisesti olleet liian suolaisia ATNI:lle

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q4-tuloksesta:

ATNI:n liikevaihto kasvoi 15% edellisvuoteen verrattuna ja EBITDA 22%, mikä ilahduttaa omistajaa!

Sekä liikevaihdon että tuloksen kasvu syntyivät käytännössä kokonaan "US Wireline"-segmentissä, jonka liikevaihto kasvoi 57%. Syynä kasvuun olivat aiemmat investoinnit tukiasemien päivitykseen 3G:hen ja tukiasemaverkoston kasvattaminen.

Muiden segmenttien kehitys ei ollut kovin kummoista.

Aurinkopaneeli-investoinnista johto lähinnä vavhisti aiemmin kerrotun, eli kyseessä on investointi erittäin laadukkaaseen kassavirtaan ja mahdollisuuteen investoida ATNI:n kassavuorta kannattavasti.

Johto arvioi US Wireless -yksikön liikevaihdon kasvun hidastuvan ja marginaalien kapenevan jonkin verran tänä vuonna. Syynä ovat operaattoreille myönnettävät suuruusalennukset roaming-palveluista. Johto solmii operaattorien kanssa pitkän aikavälin sopimuksia, joissa hinnoittelu viritetään sellaiseksi ettei operaattorin kannata ruveta rakentamaan omaa verkkoa ATNI:n alueille. Mielestäni hyvä strategia!

Aargh! kirjoitti...

Täysin samaa mieltä. Tässä näkyy pitkäjänteisen kasvollisen omistuksen vahvuus piensijoittajan kannalta, jos johdolla ja omistajilla on myös integriteetti kohdallaan. Ei anneta lyhyen tähtäimen ahneuden/optioiden pilata bisneksen pidemmän aikavälin kehitystä.

Vieläkin jäimme tosin odottamaan sen lopun $371m käyttökohdetta. CFO kommentoi johdon tiedostavan, että taserakenne on tällä hetkellä tehoton. ATNI haluasi mieluummin olla maltillisesti nettovelkainen. ATNI hakenee siis vielä +$500m ostokohdetta. Lisäksi US Wirelessin on tarkoitus sijoittaa joitakin kymmeniä miljoonia.

Jatkan omistamista tyytyväisenä

Aargh! kirjoitti...

Sijoittajalle jota markkinoiden kireät arvostuskertoimet hermostuttavat tarjoavat ATNI:n tyyppiset firmat hyvän vaihtoehdon tässä markkinatilanteessa.

Jos hinta kohoaa yli intrinsic valuen voi aina myydä. Jos taas markkinoilla tulee isompi korjaus voi ATNI sijoittaa käteiskassansa tuottavammin. Mukavaa down side protectionia kärsivälliselle sijoittajalle.

Ostin äskettäin siivun Clarke Inc nimistä kanadalaista firmaa vähän samalla ajatuksella. Firmaa saa pörssistä noin 80% hinnalla BV:stä, joka koostuu pääasiassa rahasta ja noteeratuista arvopapereista. Lisäksi firmalla on merkittävästi ylirahoitettu eläkerahasto, joka ei kirjanpitosyistä näy täysimääräisenä taseessa. Firman sijoitukset näyttävät myös aliarvostetuilta ja firma yrittää parhaillaan ostaa 10% osakkeistaan takaisin. Lisäksi osinkotuotto on 4%.

Alphavulturen blogista löytyy seikkaperäisempi läpikäynti:

http://alphavulture.com/2014/12/02/clark-inc-revisited-a-bargain-after-all/

Näillä firmoilla ei ehkä ole kaikkein suurin nousupotentiaali, mutta myös riski on keskimääräistä pienempi.

Aargh! kirjoitti...

First Quarter 2015 Highlights:

Revenues increased 14% to $85.3 million
Adjusted EBITDA1 was $35.3 million, up 20%
Operating income was $19.2 million, up 18%
Net loss attributable to ATN's stockholders was $3.3 million, or $0.21 per share, inclusive of a $19.9 million loss on the deconsolidation of the Company's holdings in Turks and Caicos
Exclusive of the one-time loss on the deconsolidation, net income attributable to ATN's stockholders2 was $9.6 million, or $0.60 per diluted share
Cash flow from operating activities was $35.5 million

Vähän kaksijakoinen fiilis jäi osarista. US Wireless jälleen vahva vaikka numerot ovatkin Q4 heikommat (kausiluontoisesti?). Lisäksi firma on jo pitkään varoitellut suurien operaattoriasiakkaiden alennusten heikentävän segmentin tulosta jatkossa. Kasvu kuitenkin jatkuu ja myös kuluvana vuonna investoidaan kymmeniä miljoonia uuteen kapasiteettiin.

Ahana Renewables näyttää todella hyvältä. Strateginen siirto jolla avataan mahdollisuuksia kasvavalla ja tuottoisalla segmentillä. Potentiaali näyttää huikealta. Olin turhaan aluksi vähän nihkeä, kyllä nämä pojat pääoman allokoinnin osaavat.

Gyuana ei näytä hyvältä. Siellä PUC hylkäsi GT&T:n esityksen hintojen korotuksesta. Yritystä vaivaa vandalismi ja sen poliittinen tilanne on ongelmallinen. Ilmeisesti monopoli puretaan jossakin vaiheessa, mutta puretaanko samalla hintasäännöstely? Myöskin mobiilidataverkkojen lupien kanssa on ongelmia. Guyanan hallituksen myytyä oma 20% osuus hämärälle Kiinalaiselle ryhmälle on GT&T asema monellakin tapaa ollut haastava. Toisaalta segmentin osuus ATNI:n voitoista on kutistunut jatkuvasti eikä varsinaista romahdusta ole tapahtunut. Hiipuminen jatkuu, mutta GT&T tuottanee vielä pitkää rahaa jonka ATNI voi sitten tuottavammin ja turvallisemmin investoida muualle.

Selkeästi pettymyksiä ovat Island Wireless ja US Wireline. Dekonsolidointi ilmeisesti lähinnä kirjanpidollinen tappio. Jos oikein tavasin oli tuon yhden palan myyntihinta noin $5m. Tämän tapahtuman olisi osarissa voinut avata vähän selvemmin. Ainakaan allekirjoittanut ei nyt saanut selkeää käsitystä siitä mitä tapahtui. Liittyykö tämä aiemmin mainittuun lisenssin vanhentumiseen ja uusimisesta vaadittuuun $4m maksuun jota ATNI ei halunnut hyväksyä? En nyt muista oliko tuo juuri tuolla Turks & Caicos saarilla. Toivottavasti tuo avataan callissa.

US Wirelinen jatkuvat tappiot ihmetyttävät. Täällä minusta piti siirtymän investointivaiheesta sadonkorjuuseen olla jo käynnissä.

Firmalla on vieläkin se lähes $400m odottamassa hyvää tilaisuutta. Siinä onkin jännitettävää mitä ATNI seuraavaksi ostaa.

Arvosijoittaja kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Arvosijoittaja kirjoitti...

Q2-tuloksesta:

ATNI:n liikevaihto kasvoi 8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Suurin osa kasvusta selittyy aiemmalla aurinkopaneeliostoksella ja loput "US Wireline"-yksikön liikevaihdon kasvulla.

Aurinkopaneelit tuottivat juuri niin kuin johto aiemmin ennusti, mikä ei tällä alueella pitäisi olla yllätys. Paneelien tuottama sähköhän myydään AAA-luottokelpoisille asiakkaille erittäin pitkällä sopimuksella (10+ vuotta). Uusia aurinkopaneeli-investointeja ei viime kvartaalissa nähty, vaikka johto niitä etsikin. Johto arvelee että Yhdysvalloissa vuonna 2016 loppuva verohelpotusohjelma uusiutuviin luonnonvaroihin sijoittavalle pitää hintoja korkealla.

US Wireline -yksikön liikevaihto kasvoi, mutta tulos heikkeni. Yhtiöllä oli toisen kvartaalin lopussa 787 mobiilitukiasemaa, mikä on 20% enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. ATNI pyrkii muuttamaan sopimuksensa mobiiliyhteyksien jälleenmyynnistä pitkäaikaisiksi ja laskee samalla hintoja.
Hintojen lasku kaventaa US Wirelinen kannattavuutta lähitulevaisuudessa. Kuten aiemmin kirjoitin, tämä lienee hyvä strategia.

Kassassa on noin 400 MUSD, joille ei vieläkään ole löytynyt käyttöä. Johdo mielestä telecom-alueella on tällä hetkellä enemmän kiinnostavia tilaisuuksia kuin aiemmin.

Aargh! kirjoitti...

Kah, ATNI teki uuden ostoksen. En ole vielä ehtinyt pahemmin perehtymään. Tuohon palaa 145 MUSD.

http://ir.atni.com/releasedetail.cfm?ReleaseID=934676%20

Aargh! kirjoitti...

Taas uusi ostos: http://ir.atni.com/releasedetail.cfm?ReleaseID=935284

Markkinat tuntuvat tykkäävän. Eilen tehtiin uusi ATH kun $76 meni rikki päivän aikana. Aika nihkeästi löytyy tietoa tuosta ensimmäisestä ja isommasta hankinnasta, eikä ATNI ole vielä suuremmin näitä avannut.

Jos olisi kyseessä management johon luotan vähemmän olisivat laput jo laidassa. Näiden kavereiden tapauksessa uskon hankintojen olleen hyviä kunnes toisin todistetaan. He eivät varsinaisesti pitäneet kiirettä vaikka kassassa poltteli 400 MUSD.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Samaa mieltä. En saanut näistä ostoksista paljoa irti saatavilla olevan datan perusteella.

Ainakin firmat on ostettu alalta ja alueelta, jotka johto tuntee hyvin.

Teen itse johtopäätökseni seuraavan analyytikkokonferenssin perusteella.

Aargh! kirjoitti...

Q3 julkistuksesta tulee kyllä erittäin mielenkiintoinen.

Karibialle ja "triple play" toimijaksi näyttäisi olevan enemmänkin tunkua. ATNI:nin yksi alueellinen kilpailija Digicel (toinen toimija mm. Guyanassa) joutui juuri perumaan suunnitellun IPO:nsa New Yorkissa. Osa rahoista aiottiin käyttää samanlaisiin hankkeisiin kuin mihin ATNI molemmilla ostoksilla on satsannut.

Tässä Wexboyn analyysi Digicelin IPO:sta :

https://wexboy.wordpress.com/2015/09/28/dcel-deniss-cash-extraction-lifeline/

Kaatumisen syynä liian alhaiseksi muodostuva hinta. Itse en lähtisi Digicelin pääomistajan kelkkaan vähemmistöosakkaaksi. Ilmeisesti moni muukin ajatteli samoin.

Karibialla sähkö on monella saarella erittäin kallista. Tuli mieleen että onkohan tämän hankkeen myötä myös Ahanalla mahdollisuuksia laajentua siellä. Aurinkoa ainakin riittää.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q3-tuloksesta:

Liikevaihto kasvoi 8% viime vuoteen verrattuna, mutta kannattavuus heikkeni. Syynä oli suunnitelman mukainen hinnanalennus US Wireless -jälleenmyyntisopimuksissa, kertaluonteinen 2 MUSD "ongelma" Guyanassa ja 2,5 MUSD yritysostojen kuluja.

ATNI teki lokakuun alussa kaksi yrityskauppaa. Molemmissa yritys vahvisti jo olemassa olevaa toimintaansa niche-markkinoilla (Bermuda 64 000 asukasta ja Yhdysvaltain neitsytsaaret 106 000 asukasta).

Bermudalta ATNI osti määräävän omistuksen (51% osakkeista) Key Tech -yhtiöissä. ATNI maksoi osakkeista 42 MUSD. Lisäksi ATNI:n omistama 42% osuus Cell One -mobiilioperaattorista siirtyy Key Tech -yhtiön omistukseen. Kaupan jälkeen ATNI omistaa 51% teleoperaattorista, jolla on 59% markkinaosuus Bermudalla ja triple play -tarjooma (kännykkä, laajakaista ja TV). Markkina on käytännössä duopoli, sillä loput 41% on Digicelin hallussa.

Yhdysvaltain neitsytsaarilta yhtiö osti 145 miljoonalla dollarilla kaapeli TV ja laajakaistapalveluja. Nämä yhdistetään ATNI:n omistamaan Choice-brändiin, joka on toinen neitsytsaarien duopolin osapuolista. Markkinaosuutta en saanut selville.

Johto arvioi otosten tuottavan 180 - 200 MUSD inkrementaalista liikevaihtoa vuodessa. EBITDA-marginaali tuosta uudesta liikevaihdosta on 20-25%.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q4-tuloksesta:

Liikevaihto kutistui 6% ja käyttökate 10%. Syynä oli suunnitelman mukainen hinnanalennus US Wireless -jälleenmyynnissä, volyymialennukset samaisissa sopimuksissa ja läjä ylimääräisiä kuluja liittyen syksyn ostoksiin ja uusien sijoituskohteiden etsintään. Vaikka ainakin osa laskusta oli suunniteltua ja kertaluontoista oli tulos johdonkin mielestä selvästi alakanttiin.

Uusilla jälleenmyyntihinnoilla ja huomioimatta ostosten/uusien investointien vaikustusta on yrityksen arvostus:

- EV/EBITDA2016 = 7 - 7,5
- EV/EBIT2016 = 13-14

Eli siis kohtuullisesti hinnoiteltu, etenkin kun huomioi että yhtiön poistot lienevät reilusti maintenance capexia korkeammat.

Kassassa on aina vaan 400 MUSD käteistä. Johto on onnistunut sijoittamaan tähän mennessä vain sen verran kuin mitä uutta käteistä on syntynyt. Sijoitusteesi lepää yhä uskon varassa johdon kykyyn allokoida pääomaa viisaasti. Kyyti on jutun julkaisusta tähän päivään asti ollut ihan kohtuullista. Pörssikurssi on noussut 30% ja osinkoakin on maksettu.

Annan johdolle aikaa vielä tämän vuoden loppuun saada merkittävä osa tuosta 400 MUSD potista sijoitettua / palautettua. Sen jälkeen pitää tosissaan harkita myyntiä.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q3-tuloksesta:

Kirjoitin helmikuussa että odotan tämän vuoden loppuun saakka, että johto saa merkittävän osan taseessa makaavasta 400 MUSD käteisvuoresta tuottavaan käyttöön. Nyt alkaa näyttää siltä että raha saadaan tuottavaan käyttöön:

- KeyTechin osto toteutui toukokuussa ja Innovative Group heinäkuussa.

- ATNI laajentaa aurinkoenergiantuotantoa Intiassa

- Vuoden alusta yritys on käyttänyt 150 MUSD yritysostoihin, 78 MUSD investointeihin ja 10 MUSD mobiilikaistan ostoon.

- Sekä KeyTechissä että Innovativessa on johdon mukaan monia investointitarpeita.

- Yhtiö osti jäljellä olevan valtuutuksen verran (4 MUSD) omia osakkeita takaisin. Syyskuussa yhtiön hallitus päätti valtuuttaa ostamaan 50 MUSD verran lisää omia osakkeita.

- Yhtiö korotti syyskuussa osinkoa 34 senttiin per osake.

Eli nyt pääoma siirtyy käyttöön. Sekä KeyTech että Innovative ovat alueilla, jotka johto tuntee hyvin.

Toisaalta US Wirelessin hinnanalennukset heikensivät kannattavuutta. Heikkeneminen jatkuu johdon mukaan vielä 2-3 kvartaalia.

Luottamukseni ATNI:n johtoon on vahvistunut entisestään viimeisen parin kvartaalin aikana.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q4-tuloksesta:

ATNI julkaisi osavuosikatsauksensa 22.2. Markkina rankaisi pörssikurssia toden teolla, vaikka yritys kertoo investointisuunnitelman etenevän suunnitellulla tavalla. Johto on viimeinkin löytänyt hyviä kohteita taseessa hatuvalle käteisvuorelle sekä palauttaa pääomaa omistajille.

ATNI:n liikevaihto kasvoi 29% ja EBITDA 7%, mutta tulos pieneni reilusti. Tuloksen heikkeneminen johtui investointien vuoksi kasvaneista poistoista, transaktioiden aiheuttamista kertaluontoisista kuluista ja poikkeuksellisen korkeasta veroasteesta (52%). Lisäksi vielä vapaa kassavirta painui pakkaselle, koska yritys sulattaa käteisvuortaan. Eli siis kvantitatiiviset mittarit näyttävät huonoilta, vaikka johto hyvin todennääköisesti kasvattaa yrityksen arvoa pitkällä tähtäimellä.

Kasvatan positiotani kun Herra Markkina kerran tarjoaa siihen tilaisuuden.



Samassa veneessä kirjoitti...

Markkinat taas rankaisevat ATNIa. Onko omassa näkemyksessäsi muutosta sitten viime postauksen.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mukava kuulla analyysisi Q1 ja Q2 tuloksista? Liikevaihto kasvanu investointien myötä, mutta kulut ovat kasvaneet samassa suhteessa niin ei näy nettotuloksessa vielä.

Kassassa vielä paljon poltettavaa toki.

Aurinko energiaan sijoitus tuntuu aika erikoiselta minun korvaan ja aika pieni osuus liikevaihdosta tuntuu tulevan siitä vielä.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q1 & Q2 kasvu tulee ostoksista Bermudalla ja Neitsytsaarilla. Liikevaihtoa heikentää US wireline-business myynti sekä US Wirelessin kutistuminen.

Johto kertoi Q2-tuloksen yhteydessä että US Wirelessin liikevaihto laskee vuonna 2018 haarukkaan 105 - 115 MUSD (oli viime vuonna 148 MUSD). Syynä laskuun on 100 tukiaseman myynti asiakasoperaattorille (asiakkaalle oli myönnetty ostooptio) sekä kevennykset hinnoittelusta, josta olen kommentoinut jo aiemmin.

Johdon mielestä US Wirelessissa ei ole tällä hetkellä juurikaan kehitysmahdollisuuksia, minkä vuoksi investoinnit tippuvat jatkossa minimiin. Ehkä 5G:n myötä tahti muuttuu, mutta ATNI:han on perinteisesti ottanut uudet verkkoteknologiat käyttöön jälkijunassa, minkä vuoksi tuo lienee muutaman vuoden päässä.

US Wirelessin EBITDA-marginaali lienee jatkossa 50-55%, mikä tarkoittaa että 105-115 MUSD liikevaihto tuottaa 50 - 65 MUSD EBITDA:a / vuosi.

Näillä näkymin johto investoi Bermudan ja Neitsytsaarten operaattoreihin ja aurinkovoimaan. Molemmat ovat mielestäni hyviä kohteita, tosin Intian aurinkovoimassa on regulaattoriski. Hankkeet voivat siellä jäädä ilman lupaa täysin järjettömästä syystä. Johdon mielestä tässä kohtaa riski ei ole kovin suuri, koska tarvittavat luvat ovat samanlaisia kuin perinteisissä energiantuotantolaitoksissa ja energian tarve on huutava.

Johto kertoo etsivänsä uusia sijoituskohteita. Kolme vuotta sitten, kun kirjoitin tämän jutun, kassassa oli 400 MUSD. Nyt käteistä on 256 MUSD. Eli siis firmalla on yhä kohtuuton käteisläjä, jota ei saada sulamaan. Nyt alkaisi olla jo aika maksaa iso osinko tai ostaa osakkeita takaisin.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti hirmumyrsky napsahti juuri ATNI:n bisneksen alueille kurssilaskusta päätellen. Vahinkoja mahdoton arvioida kyllä täältä käsin.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Mitään uutisia ei ole, joten Irma lienee se todennäköisin selitys kurssilaskulle.

Niin kauan kuin ATNI ei julkaise lehdistötiedotetta mahdollisista vaurioista joudutaan tietoa odottamaan seuraavaan konffaan. Eli siis osuiko kohdalle, oliko pahat vauriot ja mitä saadaan vakuutuksista takaisin.

Arvosijoittaja kirjoitti...

ATNI julkaisi päivityksen IRMA:n aiheuttamista vaurioista:

http://ir.atni.com/releasedetail.cfm?ReleaseID=1040579

Vaurioiden rahallisesta suuruudesta tai siitä saadaanko vakuutuksesta jotain takaisin ei kerrottu. Ei taida vielä olla tässä vaiheessa kunnon arviota.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko käyttänyt hyväksi atnin laskua positiossasi? Vai odotatko q3 tulosta ja sen perusteella lisäpotiot tai myynnit?

Arvosijoittaja kirjoitti...

Kasvatin positiotani jonkin verran kurssilaskun jälkeen.

arvosijoittaja@gmail.com kirjoitti...

Q3-tuloksesta:

Tärkein aihe tulosjulkistuksessa olivat hurrikaanituhot. ATNI:n johto antoi tässä vaiheessa vain karkean arvion tuhoista:

- Verkkoinfrastruktuuria kirjattiin alas 36 MUSD:n edestä

- Liikevaihtoa jäi saamatta 4,4 MUSD tuhojen vuoksi

- Vakuutus korvaa maksimissaan 34 MUSD arvosta hurrikaanin aiheuttamia tuhoja, joiksi lasketaan sekä infrastruktuurin vauriot että liiketoiminnan keskeytymisestä aiheutunut tulonmenetys.

Kertoivat julkaisevansa tarkemman version, kun saavat 10-Q raportin ulos. Palautuminen normaalitilanteeseen kestää johdon arvion mukaan 6-12 kuukautta.

Intiassa on saatu ensimmäiset 11 MW aurinkosähköä käyttöö ja lupa laskuttaa sähköstä. 28 MW on valmiina mutta lupaa ei ole intialainen byrokratia vielä myöntänyt. Intian uudesta busineksesta näkyvät tällä hetkellä osavuosikatsauksessa vain kulut, mutta tilanne paranee kunhan lupia saadaan.

Johto kertoi hyvin kryptisesti olevansa mukana australialaisessa hankkeessa, joka on samantyyppistä kuin "US Telecom", siis jaettua mobiiliverkkoa haja-asutusalueilla.

Johto leikkasi hurrikaanin yhteydessä osingosta puolet ja laittoi säästyneet rahat omien osakkeiden takaisinostoihin. Sanoivat aikovansa jatkossa ostaa opportunistisesti lisää omia osakkeita takaisin, kun hinta on hyvä. Pääomarakenne on johdon mielestä saatu nyt fiksuksi (nettokäteistä 80 MUSD).

En näe tämän perusteella syytä tehdä mitään. Osake on yhä kohtuullisesti arvostettu, hurrikaanin tuhon vaikutus häipyy vuodessa ja samalla yhtiö uusii verkkojaan nopeampaan tahtiin kuin oli suunniteltu sekä uutta businesta on syntymässä.









Lähetä kommentti