Tilinpäätös 2012

torstai 3. tammikuuta 2013
Euroalue ei hajonnut vuonna 2012, eivätkä osakekurssit syöksyneet pohjattomaan kuiluun. Salkkuni ampaisi vauhdilla ylöspäin uhkakuvista välittämättä! Valmistaudun uuteen vuoteen käymällä läpi viime vuoden jyvät ja akanat.


Sijoitustulos 2012


Erikoistilannesijoitukseni ottivat kaulaa vertailuindeksiin 19,8 prosenttia samaan aikaan kun hyvien yhtiöiden aliperformanssi jatkuu.

Olen vuoden aikana hiljalleen purkanut rahastosijoituksiani. Ilmoitan nyt viimeistä kertaa salkkuni rahastojen tuoton.

Erikoistilanteet
36,3 %
Hyvät yhtiöt
5,6 %
Rahastot
14,2 %
Koko salkku
23,40 %

Kerron blogissa strategioitteni leveroimattoman tuoton, eli siis sijoitustulokset vierasta pääomaa huomioimatta. Kuka tahansa voi turboahtaa sijoitusstrategiansa ottamalla velkaa, mutta sillä ei ole arvosijoitusfilosofiaan perustuvan osakepoiminnan kanssa mitään tekemistä. Sijoitan oikeasti osittain vieraalla pääomalla, mutta olen jättänyt leveroinnin ja myös sen vaikutuksen tuloksiin blogin ulkopuolelle.

Vuoden paras sijoitus

Ostin kesäkuussa kahta kreikkalaista osakketta, kun epävarmuus Kreikan tulevaisuudesta oli suurimmallaan. Buffett kehottaa ahnehtimaan, kun muut ovat pelokkaita. Noudatin neuvoa ja tulos on tämä:


Pääsin tuplaamaan sijoitukseni FF Groupiin alkuperäiseen hintaan vielä senkin jälkeen, kun Kreikan suotuisa vaalitulos oli tiedossa ja hallitus oli saatu kasaan. Katalyytti oli siis alkanut jo ilmiselvästi toteutua, mutta pörssikurssi ei ollut reagoinut uutiseen - tehokkaan markkinan pitäisi teorian mukaan korjata kurssi välittömästi? Keskimäärin joka toisessa onnistuneessa erikoistilannesijoituksessa olen onnistunut tuplaamaan tai triplaamaan sijoitukseni halvalla vielä sen jälkeen, kun on ilmiselvää että katalyytti toteutuu.

Vuoden surkein sijoitus

Tuplasin marraskuussa sijoitukseni Strayer Educationiin, mikä ainakin kertoo jääräpäisyydestäni. Oman analyysini perusteella Strayerin pörssikurssi on kärsinyt suhteettomasti kilpailijoiden ongelmista, minkä vuoksi osaketta saa tällä hetkellä käsittämättömän halvalla. Aika näyttää olenko oikeassa vai vain jääräpäinen.

Vuoden kummallisin sijoitus

Kreikan valtio muutti viime keväänä lainojaan koskevia sopimuksia yksipuolisesti. Kieltäydyin valtion tarjouksesta vaihtaa lainani huomattavasti arvottomampaan paperiläjään, minkä jälkeen kiellostani huolimatta lainat vaihdettiin. Loppujen lopuksi  jäin kuitenkin  Kreikan rahoittajana  viime vuonna 1,3 prosenttia voitolle! 

Vuoden 2012 pienenpieni voitto ei tarkoita, että sijoitus olisi ollut sittenkin hyvä, vaan kertoo yksinkertaisesti siitä että lainojen kurssi oli laskenut rajusti jo vuonna 2011.

blogi.arvosijoittaja.fi melkein loppui kesällä

Motivaationi blogin kirjoittamiseen kävi kesällä pohjalukemissa. Kaverini ovat ajoittain kysyneet, mitä järkeä koko hommassa on, eihän blogilla tienaa, eikä nimimerkillä kirjoittavan mainekaan kasva. Harkitsinkin kesän aikana blogin lopettamista.

Jossain vaiheessa kuitenkin oivalsin, että blogiin kirjoittaminen parantaa sijoitustuloksiani. Kirjoittaessani juttua joudun useimmiten täydentämään aiemmin tekemääni analyysiä, sillä vasta paperilla ajatusrakennelmien aukot alkavat tosissaan näkyä. Lukijoiden kommentit julkaistuihin juttuihin ovat myös ajoittain paljastaneet teesieni puutteita.

Paperilla olevaan sijoitusteesiin on jälkeenpäin helppo palata ja tarkistaa, mitä oikein ajatteli sijoitusta tehdessä. Monissa sijoitusoppaissa kehotetaan kirjoittamaan sijoitusteesi ylös, minkä arvon tajusin vasta blogin myötä. Päätin jatkaa blogia toistaiseksi.

Blogin kävijämäärät pysyivät vuoden ajan suurin piirtein samansuuruisina.


Lupauksia uudelle vuodelle 2013

Pitäydyn osaamisalueillani.

Pidän osakeallokaation korkealla niin kauan kuin arvostukseltaan halpoja kohteita löytyy – oli maailmantilanne mikä tahansa.

En edelleenkään yritä ennustaa mihin suuntaan osakemarkkina liikkuu.

Pyrin korjaamaan hyvät yhtiöt -strategiani toimivaksi ja jos se ei onnistu, niin keskityn pelkkiin erikoistilanteisiin.

Toivotan blogin lukijoille hyvää ja tuottoisaa vuotta 2013!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
blogi.arvosijoittaja.fi -sivustolla esitettävä informaatio ei ole tarkoitettu osto- tai myyntisuositukseksi. Sijoituspäätökset tulee tehdä henkilökohtaisten arvioiden ja riskianalyysien perusteella. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta mistään välillisistä tai välittömistä rahallisista tappioista, jotka ovat aiheutuneet sivustolla julkaistusta tiedosta. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta julkaistun tiedon oikeellisuudesta tai siinä esiintyvistä virheistä. blogi.arvosijoittaja.fi -sivuston omistaja ei ota vastuuta linkeistä muille sivustoille. Sivuston ylläpitäjällä on oikeus päivittää tietoja tai poistaa sivustolla olevia tietoja milloin tahansa.

13 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onnittelut hyvästä tuloksesta 2012! terv, Petri

laakari kirjoitti...

Onnittelut hyvästä tuloksesta!

Minä jäisin ainakin kaipaamaan blogiasi, sillä on mukava aika ajoin muistaa blogimerkintöjäsi lukiessa, että sijoitusmaailmassa todellakin olen se onnettomin marjanpoimija. Lisäksi olet opettavainen kirjoittaja.

jues kirjoitti...

Komppaan kahta ylläolevaa: suomalaisia sijoitusblogeja ei ole yhtään liikaa. Kaikki ovat jossain mielessä olleet minulle antoisia.

Ville Kilpiä kirjoitti...

En ole aiemmin kommentoinut, mutta olen säännöllinen lukijasi. Tuloksesi ja pohdintasi ovat erinomaisia, ja toivon meidän kaikkien lukijoiden puolesta, että saamme jatkossakin lukea kirjoituksiasi.

Hyvää ja menestyksekästä alkanutta sijoitusvuotta 2013 sinullekin!

TT kirjoitti...

Hyvältä näyttää. Oletko muuten edistynyt mietinnöissäi hyvien yhtiöiden ja erikoistilanteiden jaon suhteen? Muistaakseni ainakin joskus pohdit kannattaisiko panostaa enemmän erikoistilanteisiin, kun sieltä tulee parempia tuottoja? Toisaalta ajanjakso on sen verran lyhyt ettei siitä kannata välttämättä suurempia johtopäätöksiä.

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoitti...

Eikun sitkeästi vain eteenpäin! Lopettaminen on varmasti käynyt mielessä itse kullakin meistä vähänkään pidempään bloganneista.

Sijoitusmenestystä vuoteen 2013!

Arvosijoittaja kirjoitti...

Kiitos kehuista! Toivotan vielä kerran kaikille menestyksekästä sijoitusvuotta 2013!

TT: olen syksyn aikana miettinyt hyviä yhtiöitä aika lailla. Kirjoitan löydyksistä jutun jossain vaiheessa.

KTR: Niinpä. Kirjoitin vuonna 2011 yhteensä 64 juttua ja viime vuonna 24. Nopean silmäyksen perusteella sinunkin blogissasi trendi on samankaltainen.

Anonyymi kirjoitti...

älä nyt vaan lopeta blogiasi. sinulla on aivan poikkeuksellinen sijoitustyyli ja analyysisi on hyvin aikuismaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Kannustusta myös täältä suunnalta. Tämä on parhaimpia sijoitusblogeja mitä olen löytänyt. Onnittelut hyvästä tuloksesta!

sopuli kirjoitti...

Tervehdys!

Kiitokset myös täältä hyvästä blogista, onnea menneen vuoden hyvästä tuloksesta ja menestystä alkaneelle vuodelle!

Huomasin, että olet ostanut hiljattain GSL:ä. Olen kommentoinut firmaa muutamaankin otteeseen kauppalehden palstalla vuosien varrella, jos kiinnostaa:

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/click.jspa?searchID=-1&messageID=5135591

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/click.jspa?searchID=-1&messageID=5150672

Olen samaa mieltä, että GSL on aliarvostettu ja väärinymmärretty yritys. Olen seurannut tuota jo useita vuosia ja tehnyt siitä kohtalaisen paljon analyysiä. Jos kiinnostaa, niin voidaan vaihtaa ajatuksia aiheesta joskus postitse.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Sopuli: mailiosoitteeni on arvosijoittaja@gmail.com.

Olet postien perusteella tehnyt mukavan voiton GSL:llä jo kaksi kertaa?

Onko sinulla salkussa kiinnostavia yrityksiä, jotka sopisivat minunkin salkkuuni?:)

sopuli kirjoitti...

GSL:ä olen tosiaan kaksi kertaa veivannut ja siinä on käynyt täysin poikkeuksellisen tuurikin ostojen ja myyntien ajoitusten suhteen. Pistän myöhemmin postiin muutamia juttuja, mitä olen ko. firmasta oppinut parin vuoden aikana.

Erikoistilannesijoittajana saattaisit olla kiinnostunut Poseidon Concepts -nimisestä firmasta (TSE:PSN). Firma vuokraa USA/Kanada -akselilla fracking-menetelmään perustuvaa porauskalustoa (suuria vesisäiliöitä ym.). Tällä hetkellä firma on isoissa ongelmissa (konkurssi on ihan mahdollinen skenaario) ja arvostus sen mukainen - ovat vuokranneet kalustoa maksukyvyttömille firmoille ja joutuvat nyt tekemään isot alaskirjaukset myyntisaamisiin (näiden koko ei ole vielä tiedossa). Lisäksi kilpailu on kiristynyt alalla viimeisten kuukausien aikana "merkittävästi", joka tullee näkymään jatkossa heikentyneinä katteina, johto on pistetty uusiksi ja firmaa vastaan on nostettu joukkokanne.

Syy miksi isoriskinen osake kiinnostaa löytyy yksinkertaisesti luvuista:
- Osakkeen hinta $1.53 (valuaatio $124 miljoonaa)
- Q1-Q3 EBITDA $116M (tosin näissä ei näy alaskirjaukset, joita siis tulossa)
- Q3 operatiivinen kassavirta edelleen $25M positiivinen
- Toistaiseksi rahoitus kunnossa (käyttämättömiä luottolimiittejä)
- Maksoi viime vuonna osinkoja $1.08 per osake (nyt osingot jäädytetty)

Q3-osari:
http://poseidonconcepts.com/_pdfs/Poseidon2012Q3_Whole.pdf

Mikäli Poseidon selviää, niin lukujen perusteella arvo tulee moninkertaistumaan nykyisestä tasostaan. Oma tulkintani on, että kun osingot jäädytettiin, niin pohjois-amerikan yield-sijoittajiin iski paniikki ja laskussa ylireagoitiin. Cramon, Ramin ja URI:n (United Rentals) käännetarinat muistaen nämä vuokrafirmat ovat yllättävän ketteriä hankalassa markkinassa. Tämän vuoksi ostin itse pienehköllä painolla nyt, kun markkina on "pelokas". Katsotaan, miten käy.

En suosittele ostamaan, mutta tämä voisi olla mielenkiintoinen kohde analysoitavaksi sinulle, koska sijoitat "erikoistilanne"-firmoihin.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Kiitos!

Täytyypä tutustua.

Lähetä kommentti