Kreikan lainat: äänestyksen aika

maanantai 5. maaliskuuta 2012
Kreikan lainat: äänestyksen aika
Sain Kreikan valtiolta tarjouksen lainojeni vaihtamisesta pakettiin uusia lainoja. Keskiviikkoaamuun mennessä pitäisi kertoa brokerille suostunko ehdotukseen vai en. Hupaisasti pääsen ensimmäistä kertaa äänestämään Kreikan tukipaketista, vaikka Suomen valtio on jo kahdesti päättänyt tukea Kreikkaa - ainakin mielipidettäni kysytään tällä kertaa.

Kreikan valtio tarjoaa nykyisten lainojeni tilalle:
  • Uusia lainapapereita 31,5 prosentin verran lainan nimellisarvosta. Lainan pääoma maksetaan takaisin 20 erässä vuosina 2022-2042.
  • Euroopan vakausrahaston kaksivuotisia lainapapereita 15 prosentin verran lainan nimellisarvosta.
  • Kreikan bruttokansantuotteeseen sidotun paperin, joka maksaa ensimmäisen kohdan lainoille yhden prosenttiyksikön enemmän korkoa, jos bruttokansantuote kasvaa odotettua enemmän.
  • Euroopan vakausrahaston kuuden kuukauden lainapapereita maksamattomien korkojen verran.
Financial Timesin mukaan paketin nykyarvo on 25 prosenttia vaihdettavien lainojen nimellisarvosta. Suurin osa lainoistani erääntyy tänä vuonna. Saan siis tilalle paketin papereita, joiden nimellisarvo on 47 prosenttia ja nykyarvo 25 prosenttia alkuperäisestä. Maksuaika on pahimmillaan 30 vuotta.

Valtio on pirullinen velallinen. Lainoissani ei ollut ostohetkellä Collective Action Clausea (CAC), jolla voidaan pakottaa kaikki velkojat hyväksymään järjestelyt. Ei hätää! Kreikan parlamentti lisäsi tuollaisen säännön pari viikkoa sitten takautuvasti kaikkiin lainoihin - valtio voi näköjään koska vaan muuttaa lainan ehtoja.

Järjestelyn läpimeno lienee jo aika lailla varma. Uudelleenjärjestelyn ehdot on neuvoteltu suurten lainanantajien muodostaman konsortion kanssa ja olisi ihme jos tuon konsortion jäsenet eivät äänestäisi jaata. Nuo samaiset suuret lainanantajat saavat Euroopan keskuspankilta miljardeittain LTROa, joka kompensoi mukavasti Kreikan lainojen aiheuttamia tappioita.

Minun tilanteeni näyttää seuraavalta:
  • Äänelläni ei ole juuri merkitystä lopputulokseen
  • Onnistuessaan velkajärjestely vähentää lainojeni nykyarvon 25 prosenttiin lainojen nimellisarvosta
  • Velkajärjestelyn epäonnistuessa lopputulosta on vaikea ennustaa: a) Kreikka voi mennä konkurssiin, mikä tarkoittanee että joutunevat antamaan uuden tarjouksen velkojen kuittaamisesta ehkä 5-10 vuoden päästä, b) EU-valtiot pelastavat sittenkin Kreikan, c) Kreikka saa riittävästi ääniä, että velkajärjestely voidaan toteuttaa, mutta CDS:t laukeavat.
Päätin äänestää vastaan. Jos järjestely toteutuu, olen mukana vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä vasten tahtoani - minut määrätään vapaaehtoiseksi armeijan tyyliin.

Kreikan lainoissa pysyminen oli viime vuoden huonoin sijoituspäätökseni. En yksinkertaisesti ymmärtänyt valtionlainoista ja -velkajärjestelyistä riittävästi. Nyt on aika oppia tuosta epäonnistumisesta ja siirtyä miettimään uusia sijoituksia.


Kuva: © Andreas Brüderlin / pixelio.de. Kuvien lähde: http://www.pixelio.de/.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
blogi.arvosijoittaja.fi -sivustolla esitettävä informaatio ei ole tarkoitettu osto- tai myyntisuositukseksi. Sijoituspäätökset tulee tehdä henkilökohtaisten arvioiden ja riskianalyysien perusteella. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta mistään välillisistä tai välittömistä rahallisista tappioista, jotka ovat aiheutuneet sivustolla julkaistusta tiedosta. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta julkaistun tiedon oikeellisuudesta tai siinä esiintyvistä virheistä. blogi.arvosijoittaja.fi -sivuston omistaja ei ota vastuuta linkeistä muille sivustoille. Sivuston ylläpitäjällä on oikeus päivittää tietoja tai poistaa sivustolla olevia tietoja milloin tahansa.

7 kommenttia:

Adreno kirjoitti...

Kuka ihme siitä oikein päättää, milloin CDS laukeaa? Voisi olla aika mukava fiilis jos olisi salkussa sekä kreikan lainoja että credit default swappi, ja molemmat tuottaisivat tappiota kun poliitikot päättävätkin että defaultti ei ole defaultti.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Minun käsittääkseni CDS:ät ovat sopimuksia kahden osapuolen välillä. Niitä ei treidata pörssissä, minkä takia luotettavaa dataa sopparien määrästä ja ehdoista on huonosti saatavilla.

Ilmeisesti International Swaps and Derivatives (ISDA) Association päättää laukeamisesta, jos soppari on tehty ISDAn Master Agreementin pohjalta. ISDA päätti viime torstaina, että Kreikka ei ole siihen mennessä ollut konkurssissa ja siksi CDSt eivät ole lauenneet. Päätös ei kuitenkaan koske tulevia tapahtumia ja tulevat varmaan tarkistamaan tilanteen kunhan tämän viikon äänestyksen tulos on selvillä.

Olen oppinut tästä lainahässäkästä, että haluan jatkossa välttää riippuvuutta poliitikkojen päätöksiin:)

TT kirjoitti...

Poliitikkojen päätökset tapahtuvat kuitenkin loppujen lopuksi aina omien etujen pohjalta ja tämä yleensä sisältää samalla tiettyjen eturyhmien etujen ajamisen. Paras tapa on yrittää välttää poliitikkojen mahdollisuuksia päättää omista asioista.

Kohti taloudellista riippumattomuutta kirjoitti...

CDS:t näyttäisivät laukeavan viimein: http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/omaraha/uutiset.jsp?oid=201203127491&ref=il

Arvosijoittaja kirjoitti...

No nyt lainat on vaihdettu uusiin. Salkkuun ilmestyi uskomaton hässäkkä arvopapereita:

- Euroopan vakuusrahaston 6kk laina

- Euroopan vakuusrahaston 1v laina

- Euroopan vakuusrahaston 2v

- 20 kpl uusia kreikan lainoja. Joka vuosi 2023-2042 erääntyy yksi laina:)

- Kreikan kansantuotteeseen sidottu optio

Anonyymi kirjoitti...

Ööh, äänestit vastaan mutta sait silti "hässäkän" uusia arvopapereita. Mites CDS ja niiden laukeaminen? Vai suostuitko kuitenkin vaihtoon vapaaehtoisesti?

Arvosijoittaja kirjoitti...

En suostunut, vaan minut pakotettiin "vapaaehtoiseksi".

Kreikan parlamentti sääti lain, jolla velkasopimuksiin lisättiin takautuvasti "collective action clause". Tuon klausuulin mukaan kaikki velkojat voidaan pakottaa järjestelyyn, jos vähintään kaksi kolmasosaa kannattaa järjestelyä. Äänestin vastaan, minkä jälkeen Kreikan valtio pakotti vaihtoon tuon jälkeenpäin yksipuolisesti lisäämänsä ehdon perusteella.

Lähetä kommentti