Viinatehdas alennusmyynnissä

lauantai 12. maaliskuuta 2011
© Gerd Altmann / PIXELIO
 
Kohti Taloudellista Riippumattomuutta -sivuston ylläpitäjä, Pasi Havia, vinkkasi että Berentzen Gruppe näyttää halvalta. Kaiveltuani yritystä aikani ostin sitä salkkuuni.

Berentzen on 250 vuotta vanha perheyritys, jonka toimialana on alkoholi- ja virvoitusjuomien valmistus sekä jakelu. Berentzenin tuotemerkit ovat kakkosluokkaa, siis ei kansainvälisiä premium-merkkejä, ja liikevaihdosta 80% syntyy Saksassa.

Vuonna 2008 Berentzen oli konkurssin partaalla. Yrityksen omistava suku ei pystynyt pääsemään yksimielisyyteen siitä, miten Berentzeniä kehitetään, ja sen takia yrityksen johto vaihtui 1990- ja 2000-luvuilla tiuhaan tahtiin ja toiminnan kehityksen vaatimia investointeja ei saatu tehtyä.  Lisäksi alkoholin kulutus on vähentynyt Saksassa viimeiset viisitoista vuotta, mikä kasvatti ongelmia.

Saksalainen sijoitusyhtiö Aurelius AG osti määräenemmistön suvulta 2008 ja aloitti rankan saneerauksen. Aurelius keskitti tuotevalikoiman kannattavimpiin tuotemerkkeihin ja järkeisti tuotantoa, mikä tarkoitti muunmuassa tehtaan siirtoa pois Haselünnestä, jossa yrityksen tarina alkoi. Matokuuri on toiminut ja kannattavuus on parantunut roimasti.

Vuoden 2010 tuloksesta on tulossa reilusti parempi kuin edellisenä vuonna. Varovaisesti arvioituna EV/EBIT on 5 - 6 ja vapaa kassavirta yli 15% osakkeen markkina-arvosta. Yritys maksaa osinkoa 6,5%.

Päätin ostaa, koska:

- Aurelius AG on tähän mennessä vetänyt oikeista vivuista ja pystynee ohjaamaan Berentzenin vielä reilusti nykytasoa korkempaan kannattavuuteen.

- Viinanjuonti ei Saksasta lopu. Laskeva trendi kääntyy ennemmin tai myöhemmin taas nousuun.

- Yrityksellä on vielä paljon tilaa kasvaa, sillä vienti on vain 20% liikevaihdosta.

- Berentzen ei jää sijoittajilta unohduksiin. Aurelius pitää huolen, että Berentzen saa riittävästi näkyvyyttä, siinä vaiheessa kun Aureliuksen omistamat osakkeet menevät myyntiin.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mistä olet löytänyt yhtiön maksamat osingot? Ymmärsin itse, että yhtiö ei ainakaan maksaa osinko kantaosakkeille? http://www.reuters.com/finance/stocks/keyDevelopments?rpc=66&symbol=BEZG_p.DE&timestamp=20110329133800

Mistä muuten löydä parhaa tiedot ulkomaalaisten yritysten taloustiedoista ja niiden osingon maksuista jne.?

arvosijoittaja@gmail.com kirjoitti...

Berentzenin omista raporteista, jotka ovat tosin saatavilla vain Saksaksi.

Firma maksaa tosiaan osinkoa ainoastaan etuoikeutetuille osakkeilleen, minkä unohdin kertoa tekstissä. Kaksi päivää tekstin julkaisun jälkeen Berentzen ilmoitti että tämänvuotinen osinko jää 0,13 euroon per osake eli noin kahteen prosenttiin.

Taloustietojen hankkiminen on kiven alla, jos ei ole varaa maksaa kaupallisesta palvelusta.

Jenkkiläisistä osakkeista paras ilmainen palvelu on mielestäni Morningstar (http://www.morningstar.com).

Eurooppalaisista osakkeista en ole löytänyt hyvää palvelua. Financial Timesissa, Yahoossa ja mainitsemassasi Reutersissa on jonkin verran dataa tarjolla.

Kehittyvien markkinoiden osakkeista löytää jonkin verran dataa Financial Timesista, mutta datan saatavuus ja luotettavuus on surkea.

Palveluista saatava data on ajoittain virheellistä. Tiedot kannattaa tarkistaa yrityksen raporteista ennen sijoituspäätöstä.

En sijoita koskaan pelkkien tunnuslukujen perusteella, joten noiden palvelujen merkitys minulle on lähinnä uusien kohteiden etsimisessä. Kaikkia firmoja ei pysty analysoimaan perusteellisesti ja siksi tutkittavia firmoja joutuu ennemmin tai myöhemmin etsimään tunnuslukujen avulla.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Myin Berentzenin osakkeet. Tulos: -4,4% / 29 kk.

Berenzten ilmoitti menettävänsä Pepsin juomien lisenssin Saksaan vuoden 2015 lopussa.

Alkoholipitoisten juomien myynti kääntyi viimein lievään kasvuun tänä vuonna.

Johto ilmoitti viime vuonna lähtevänsä agressiiviseen maailmanvalloitukseen ja onnistui myymään 50 miljoonan euron edestä bondeja.

Osake on yhä halpa ja tuo maailmanvalloitus moninkertaistaa yrityksen arvon onnistuessaan.

Myin osakkeet, koska Berentzenin toiminta on jäänyt minulle täysin mustaksi laatikoksi siitäkin huolimatta, että puhun sujuvaa Saksaa. Berentzenin raportit ovat hämmästyttäviä. Esimerkiksi ensimmäisen ja kolmannen kvartaalin raporteissa ei edes ole normaaleja tilinpäätöstietoja, vaan ne kerrotaan tekstin seassa, jos kerrotaan. Q1-raportista ei edes selvinnyt, mikä oli liiketoiminnan tulos. Kysyminen IR:ltä ei auttanut pätkääkään.

Haluan seurata erikoistilannesijoitusteni kehitystä tarkkaan ja kuulla ajoittain johdon näkemyksen siitä, missä mennään. Berentzenin kohdalla se ei onnistunut.

Lähetä kommentti