Erikoistilanteet Q3

tiistai 17. joulukuuta 2013
Viimeisetkin kolmannen kvartaalin tulosraportit on julkaistu. Kävin läpi sijoitusteni kehitystä ja tein kauppoja.




Salkku



Matkan varrelta

Kirjoitin, että Carl Icahn on Take-Two:n omistajien ainut toivo. Carl myi osakkeensa ja luopui hallituspaikoistaan. Minä luovuin osakkeistani.

Päätin siirtää Strayer Educationin hyvistä yhtiöistä erikoistilanteisiin, koska Strayer ei ole hyvä yhtiö. Säilytän hyviä yhtiöitä eri välittäjällä kuin erikoistilanteita. Päätin myydä osakkeet, siirtää rahat ja ostaa osakkeet takaisin toisen välittäjän kautta. En ole kuitenkaan ostanut osakkeita takaisin, sillä tarjolla on muitakin tilaisuuksia.

Ostin Stock Building Supply Holdingsia (STCK). Yhdysvaltain rakennusmarkkina on viimein lähtenyt tänä vuonna toipumaan finanssikriisin aiheuttamasta lamasta. Stock Building Supply Holdings listautui elokuussa, eikä Herra Markkina ole vielä huomannut sitä.

Havaitsin kesäkuussa, että olen viime vuosina pitänyt epäonnistuneita sijoituksia salkussa ihan liian pitkään. Päätin korjata asian. Olenkin syksyn aikana myynyt useita osakkeita nopeasti oston jälkeen, kun sijoitusteesi on alkanut näyttää virheelliseltä. Muutamassa vuodessa näkyy paraniko sijoitusprosessini muutoksesta vai ei.

Tulokset

Argan julkaisi loistavan tuloksen.

Asta Fundingin johto ei vieläkään halua ostaa omia osakkeita takaisin.

Axia Netmedia siirtyy investointivaiheesta palauttamaan pääomaa. Sekä Xarca Obertan että OpenNetin kauppojen rahat ovat kassassa ja nyt odotellaan, mitä johto päättää tehdä rahoilla. Ensimmäinen päätös lupaa hyvää. Yritys käynnisti kymmenen miljoonan Kanadan dollarin osto-ohjelman omille osakkeille.

Global Ship Lease julkaisi odotetun tuloksen. Lainojen uudelleenrahoitus onnistui viimein, minkä ansiosta osingonmaksun alkaminen näyttää todennäköiseltä.

OTC Marketsilta ei yllätyksiä.

Rellalla oli tällä kertaa jotain raportoitavaakin.

The Marketin Alliance puksuttaa eteenpäin tuttuun tapaan. 

Tucowsin johto vakuuttaa omistajaystävällisyydellään.

World Energy Solutionsilla on kassa tiukalla seuraavan puolen vuoden ajan. 


Awilco Drilling jatkaa mahtavan osingon maksua

Johto ilmoitti uskovansa, että Awilcon porauslautat kestävät vuoteen 2031 asti. Kertoivat aikovansa investoida 45 miljoonaa dollaria parannustöihin ja lisäksi että seuraavaa viisivuotistarkastusta varten pitää tehdä korjauksia 20 miljoonan dollarin edestä per lautta.

Molemmat lautat ovat jo 30 vuoden ikäisiä, minkä vuoksi lauttojen hajoaminen on yksi tärkeimmistä sijoituksen riskeistä. Uskon lauttojen kestävän ainakin vielä 5-10 vuotta. Johto ei uskaltaisi lupailla 20 vuoden jäljellä olevaa käyttöikää, jos ei olisi lähivuosista varma.

Awilco maksaa kolmannen kvartaalin tuloksesta 1,1 dollaria osinkoa per osake. Nyt jo huomattavasti nousseella pörssikurssillakin osake tuottaa melkein 20 prosenttia osinkoa vuodessa.

Porauslauttojen tarjonta Englannin aluevesille tuskin kasvaa merkittävästi jatkossakaan. Siksi sijoituksen tuotto riippuu lauttojen kysynnän kehityksestä, joka taas riippuu öljyn hinnasta. Irrottaudun tästä sijoituksesta, jos öljyn hinta alkaa laskea merkittävästi.

Conrad Industries

Liikevaihto kasvoi 32 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kova tahti jatkuu seuraavissakin kvartaaleissa, sillä tilauskanta on viisikymmentä prosenttia edellisvuotta korkeampi. Kysyntää kasvattaa Meksikonlahden öljynporauksen toipuminen Macondon onnettomuuden jälkeisestä porauskiellosta. Vesisärötysmenetelmän (engl. fracking) ansiosta Yhdysvalloissa on avautunut uusia öljykenttiä, joihin ei ole putkiyhteyttä. Conrad Industries rakentaa proomuja öljyn ja maakaasun kuljetukseen. Veikkaan että buumi jatkuu vähintään vuoteen 2015 asti.

Conrad Industries maksaa osinkoa tänä vuonna kaksi dollari per osake.

Folli Follie kehittyy lupaavasti, mutta Kreikan tilanne huolestuttaa

Kreikan lama ei ole vieläkään päättynyt. Siitä huolimatta Folli Follien tavaratalot ja jälleenmyynti kasvattavat liikevaihtoaan ja kannattavuus paranee, sillä lama on nujertanut kilpailijat. Folli Folliella on erittäin kannattavan luksustuotteiden vientiliiketoiminnan ansiosta rahaa pyörittää toimintaa täysillä myös Kreikassa ja odottaa käännettä.

Luksustuotteiden liikevaihto kasvoi kuusi prosenttia edellisvuodesta ja kannattavuus yli 20 prosenttia. Folli Follie avasi kvartaalin aikana ensimmäisen kaupan Turkissa, jonne yritys puskee ensi vuonna tosissaan.

Osake on vieläkin halvahko, mutta Kreikan tilanne arveluttaa. Nyt kun Kreikan valtion talous näyttäisi saavuttavan primääriylijäämän, paranee neuvotteluasema rahoittajien suuntaan. Lainojen hoidon lopettaminen on nyt mahdollista, kun uutta rahaa ei enää tarvita.

Drakmaan siirtyminen tuhoaisi vain pienen osan Folli Follien arvosta, sillä suurin osa tuloista syntyy ulkomailta. Silti siirtymä aiheuttaisi hyvin todennäköisesti paon Drakmasta muihin valuuttoihin, joka romauttaisi pörssikurssit. Olisin siinä tilanteessa paljon mieluummin ostamassa kuin pitämässä positiota kriisin yli. Harkitsen sijoitukseni pienentämistä.


Kuva: © BirgitH / pixelio.de. Kuvien lähde: http://www.pixelio.de/.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
blogi.arvosijoittaja.fi -sivustolla esitettävä informaatio ei ole tarkoitettu osto- tai myyntisuositukseksi. Sijoituspäätökset tulee tehdä henkilökohtaisten arvioiden ja riskianalyysien perusteella. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta mistään välillisistä tai välittömistä rahallisista tappioista, jotka ovat aiheutuneet sivustolla julkaistusta tiedosta. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta julkaistun tiedon oikeellisuudesta tai siinä esiintyvistä virheistä. blogi.arvosijoittaja.fi -sivuston omistaja ei ota vastuuta linkeistä muille sivustoille. Sivuston ylläpitäjällä on oikeus päivittää tietoja tai poistaa sivustolla olevia tietoja milloin tahansa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä osui silmiini:

"Säilytän hyviä yhtiöitä eri välittäjällä kuin erikoistilanteita."

Miksi teet näin? Eikö tuo vekslaaminen aiheuta kuluja ja veroseuraamuksia. Ja mitä välittäjiä käytät?

Arvosijoittaja kirjoitti...

Hyvä huomio!

Tässä tapauksessa veroseuraamus on "positiivinen":) Tämä vuosi on ollut tuottoisa ja joudun maksamaan roppakaupalla veroja. Strayer oli oikeastaan ainoa sijoitus, joka on merkittävästi tappiolla ja tappiothan voi vähentää ennen verojen maksua.

Pidän hyvät yhtiöt ja erikoistilanteet erillään kahdesta syystä. Ensinnäkin TWR-tuottolaskennassa strategioita on vaikea erottaa toisistaan, jos kaikki on tungettu samaan tiliin. Tämän voisi tosin välttää jo sillä että olisi kaksi erillistä tiliä samalla välittäjällä. Toinen syy pitää useampia välittäjiä on välittäjän konkurssin riski. Siitä huolimatta että lainsäädännön kai pitäisi suojata meitä sijoittajia tappioilta välittäjän kaatuessa voi konkurssi oikeassa elämässä silti aiheuttaa tappioita myös sijoittajille. Ainakin rahat saattavat olla jäässä konkurssin selvittelyn aikana.

Erikoistilanteissa minulla on tosiasiassa kaksi välittäjää: Interactive Brokers ja Saxobank. IB on yleisesti ottaen parempi välittäjä, mutta Saxolla pääsee markkinoille, joille IB ei pääse (esim. Kreikka).

Anonyymi kirjoitti...

Mikä tällä viikolla rommasi Ostin Stock Building Supply Holdingsia
19,00-->17,5? En ainakaan löytänyt mitään uutisia mistään...

Arvosijoittaja kirjoitti...

Goldman Sachs downgreidasi maanantaina STCK:n neutraaliksi. Veikkaisin tuota syyksi.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Folli Follie ilmoitti vuodenvaihteessa myyvänsä loputkin tax free -liiketoiminnasta Dufry AG:lle. Kauppahinta: 328 MEuroa.

Viime kesän yhtiökokous valtuutti ostamaan omia osakkeita takaisin. Ostoja saa suorittaa hintahaarukassa 4-25 Euroa / osake. Päätöshetkellä pörssikurssi heilui 15 euron tienoilla, mutta nousi vuodenvaihteeseen mennessä yli 25 euron. Osakkeita ei siis saanut ostaa, vaikka riihikuivaa pamahti kassaan.

Osake laski viikko sitten alle 25 euron ja johto aloitti takaisinostot.

Aika kiinnostava tilanne? Pitääkö tuo osto-oikeus käytännössä kurssin0 25 euron yläpuolella?

Lähetä kommentti