Miksi kannattaa sijoittaa osakkeisiin?

torstai 26. syyskuuta 2013
Osake antaa oikeuden jäännökseen, joka jää jäljelle, kun kaikki muut velkojat ovat perineet yritykseltä omansa pois. Kuulostaa aika heikolta? Osakkeisiin kannattaa silti sijoittaa.



Mehevä keskituotto

Luin hiljattain James O'Shaugnessyn kirjoittaman "What works on Wall Street". Kirja ruotii erilaisten osakevalintakriteerien historiallista tuottoa Yhdysvaltain osakemarkkinalla. Tavoitteena on löytää kriteerien yhdistelmä, joka peittoaa markkinan keskituoton mahdollisimman usein. Ylituottoa tavoitellessa katoaa kuitenkin näkyvistä, että jo keskituotto on mehevä ja ihan jokaiselle tarjolla.

Yhdysvaltain osakemarkkinan keskituotto 1927-2009 oli O'Shaugnessyn mukaan 10,46 prosenttia vuodessa.

Tuotot ovat positiivisesti vinoutuneita

Osakemarkkina nousee kahtena vuotena kolmesta.



S&P500-indeksi on vuoden 1870 jälkeen noussut 103 vuotena sadastaneljästäkymmenestäkahdesta.

Panoksensa voi hävitä vain kerran, mutta voittaa moninkertaisesti

Peter Lynch keksi kutsua osakkeita, jotka tuottavat ostohintansa takaisin moninkertaisesti, multibaggereiksi. Jo yksi multibaggeri salkussa kattaa mukavasti monen osakkeen tappiot. Yhden osakkeen tappio ei syö edes yhden multibaggerin tuottoa. Mukavan suotuisa epäsymmetria?

Ikuinen osuus yrityksen tuotosta

Osingoista ja arvonnoususta voi useimmiten nauttia juuri niin pitkään kuin itseä huvittaa. Warren Buffet sanoo löytävänsä ehkä yhden hyvän sijoitusidean vuodessa. Yksi idea vuodessa riittää oikein hyvin, kun osake pysyy salkussa vuosikymmeniä.

Osakesijoittaminen on siistiä sisätyötä

Osake viuhahtaa salkkuun napinpainalluksella. Ostosormen koukistumista on toivottavasti edeltänyt jonkinlainen kohteen opiskelu, mutta senkin voi suorittaa sohvalla maaten.

Osake pärjää vertailussa muihin instrumentteihin

Lainat?

Laina-ajan loppuun asti sijoituksensa pitävä saa parhaassakin tapauksessa vain sovitun koron, vaikka yrityksellä menisi kuinka hyvin. Ennen laina-ajan päättymistä myyvä voi toivoa maltillista myyntivoittoa. Multibaggereistä on kuitenkin turha unelmoida. Rajallisista voittomahdollisuuksista huolimatta lainoihin sijoitetun rahan voi menettää kokonaan.

Kiinteistöt?

Asunnon ostaja joutuu käymään paikan päällä ja neuvottelemaan hinnasta. Vuokralaisistakin on ajoittain harmia ja taloyhtiö saattaa päättää jonkun kalliin ja tarpeettoman investoinnin, jos ei itse ole lobbaamassa mukana. Aikamoista vaivannäköä?

Optiot?

Optiota ei saa ikuiseksi ajaksi, vaan sijoittaja maksaa aina option kestosta. Optioilla pystyy virittämään kaikenlaista mielenkiintoista, kunhan ajoitus on hyvin haarukoitu. Millään "hyvä yhtiö pärjää pitkän päälle aina"-sijoitusteesillä ei kuitenkaan voi optioihin sijoittaa.

Lopuksi

Osakkeen lisukkeena saa mahdollisuuden onnenpotkusta. Riittävän halvalla ostavalle yllätyksistä vieläpä suurin osa on iloisia. Muutama riittävän suuri multibaggeri voi ratkaista rahahuolet pysyvästi.

Osakkeisiin kannattaa sijoittaa!

Kuva: © Dieter Schütz / pixelio.de. Kuvien lähde: http://www.pixelio.de/.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
blogi.arvosijoittaja.fi -sivustolla esitettävä informaatio ei ole tarkoitettu osto- tai myyntisuositukseksi. Sijoituspäätökset tulee tehdä henkilökohtaisten arvioiden ja riskianalyysien perusteella. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta mistään välillisistä tai välittömistä rahallisista tappioista, jotka ovat aiheutuneet sivustolla julkaistusta tiedosta. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta julkaistun tiedon oikeellisuudesta tai siinä esiintyvistä virheistä. blogi.arvosijoittaja.fi -sivuston omistaja ei ota vastuuta linkeistä muille sivustoille. Sivuston ylläpitäjällä on oikeus päivittää tietoja tai poistaa sivustolla olevia tietoja milloin tahansa.

1 kommentti:

Jyri kirjoitti...

Päädyin tähän vanhaan tekstiisi etsiessäni tietoa juuri otsikon aiheesta. Edelleen paikkansa pitävä kirjoitus, kiitos!

----------------------
MONEYBANKER.com

Lähetä kommentti