Salkkuni yritysten Q1-tulokset

lauantai 26. toukokuuta 2012

Tuloksien joukossa oli taas sekä iloisia että ikäviä yllätyksiä. Tuplasin sijoitukseni kolmeen yhtiöön ja myin yhden top3-sijoituksistani. Käyn läpi sijoitukseni ja kerron päivitetyn näkemykseni.
Stanley Furniture: tuplasin sijoitukseni

Ensimmäisen kvartaalin tulos oli erinomainen! Myyntikate kaksinkertaistui edellisestä kvartaalista 13,4 prosenttiin ja operatiivinen tappio pieneni noin miljoonaan dollariin. Johdon strategia kilpailukyvyn palauttamisesta näyttäisi toimivan, vaikka vielä on matkaa vuotta 2007 edeltäneisiin yli 20 prosentin myyntikatteisiin. Johto arvioi yrityksen saavuttavan nollatuloksen, jos liikevaihto saadaan kasvatettua 30 miljoonaan dollariin per kvartaali (liikevaihto oli 26,8 miljoonaa Q1 2012). 

Yhdysvaltain tulli aloitti CDSOA-korvausten maksamisen huhtikuun alussa. Stanley oli huhtikuun puoliväliin mennessä saanut 9,5 miljoonaa ja odotti saavansa loput 30,5 miljoonaa muutaman viikon sisällä. Johto kertoi analyytikkokonferenssissa, että nuo korvaukset ovat osakkeenomistajien rahaa, jonka aikovat palauttaa omistajille. Korvauspäätöksestä on vielä valituksia vetämässä oikeudessa. Johto arvioi oikeusjuttujen ratkeamisen kestävät ainakin tämän vuoden loppuun saakka, mitä ennen rahaa ei voi palauttaa. Jään odottamaan oikeusjuttujen tulosta ja toivon parasta.

Tilanne näyttää kaiken kaikkiaan hyvältä! Tuplasin sijoitukseni Stanleyhin.

Danier Leather: mahdollisesti arvoansa?

Poikkeuksellisen lämmin talvi rasitti nahkatakkien myyntiä ja liikevaihto jäi 15 prosenttia viime vuoden ensimmäistä kvartaalia pienemmäksi. Laukkujen myynti kasvoi muutaman prosentin verran viime vuodesta. 

Yrityksen johto ei vieläkään suostu kertomaan, mihin aikoo sijoittaa kvartaali kvartaalilta paisuvan käteisvuorensa - sama blues jatkuu aina vaan. Nyt yhtiön kassassa on jo 35 miljoonaa Kanadan dollaria, mikä vastaa 70 prosenttia markkina-arvosta. Yritysarvoon verrattuna tuloksesta saa maksaa enää naurettavat EV/EBIT = 1,4. 

Päätän seuraavan kvartaalin jälkeen, mitä teen sijoitukselle. Danier alkaa näyttää arvoansalta.

Berentzen Gruppe: ikävä yllätys

Ensimmäisen kvartaalin tulos oli odotettua huonompi. Liikevaihto laski viime vuodesta seitsemän prosenttia. Väkevien alkoholijuomien kulutus on ollut Saksassa vuosia laskussa, eikä viime vuosien nousukausi ole vaikuttanut trendiin. Lisäksi raaka-aineiden, erityisesti vehnän hinnan kohoaminen rasittaa tulosta, sillä Berentzen ei ole pystynyt siirtämään kohonneita kuluja hintoihin. Kehitys on reilusti heikompaa kuin olin odottanut!

Pidän osaketta vielä vuoden loppuun asti. Myyn osakkeet silloin, jos käännettä ei ole tapahtunut.

Motorola Solutions: ikiholdi

Motorola Solutions puksuttaa tasaisesti eteenpäin niin kuin hyvän yhtiön kuuluukin. Liikevaihto kasvoi 7 prosenttia ja EBIT 37 prosenttia edellisvuodesta. Laskeskelin, että osakkeen todellinen arvo lienee välillä 44 – 54 dollaria, eli pörssikurssi on aika lailla kohdallaan. Pidän osaketta edelleen, sillä myyn hyvän yhtiön osakkeet kurssinousun vuoksi ainoastaan, jos kurssi karkaa järjettömän korkeaksi. 

Strayer Education: tuplasin sijoitukseni

Yhdysvaltain opetusministeriö (DoE) puuttui kaksi vuotta sitten Yhdysvaltalaisten maksullisten ammattikorkeakoulujen toimintatapoihin. Korkeakoulut olivat DoE:n mukaan haalineet opiskelijoita liian aggressiivisesti, minkä vuoksi moni sisään otettu ei kyennyt suoriutumaan opinnoista, ei siksi saanut tähtäimessä ollutta parempipalkkaista työpaikkaa, eikä pystynyt maksamaan valtion takaamaa opintolainaa takaisin.

Strayer Educationia ei missään vaiheessa edes tutkittu skandaalin yhteydessä, mutta huono maine pudotti silti opiskelijamääriä. Strayerin opinahjoissa onkin skandaalin jälkeen joka kvartaali aloittanut pienempi määrä uusia opiskelijoita, mikä vaikuttaa luonnollisesti yrityksen tulokseen.

Uusien opiskelijoiden määrä kasvoi 12 prosenttia ensimmäisessä kvartaalissa. Edellisen kerran uusien opiskelijoiden määrä kasvoi Q2 2010:ssä. Strayerin liiketoiminta saattaa siis olla toipumassa skandaalista. Viimeisen puolentoista vuoden pienentyneet opiskelijamäärät joka tapauksessa rasittavat tulosta vielä pari vuotta, koska toiselle ja kolmannelle vuosikursseille jatkavia on vähemmän. 

Tuplasin positioni Strayerissä.

American Express: ikiholdi

Ensimmäisessä kvartaalissa liikevaihto kasvoi 8 prosenttia ja voitto seitsemän. American Express kasvaa mukavaa tahtia ja tuottaa omalle pääomalle yli 25 prosentin tuoton. Pidän osaketta vielä pitkään!

Hornbeck Offshore: katalyytti vauhdissa

Meksikonlahden öljynporauksen toipuminen jatkuu, mikä näkyy Hornbeckin tuloksessa. Ensimmäisen kvartaalin liikevaihto oli 66 prosenttia ja käyttökate 114 prosenttia korkeampi kuin viime vuonna. Johto uskoo laivojen kysynnän kasvavan rivakkaa vauhtia vuoteen 2015 asti. 

Arvioin Hornbeckin todellisen arvon olevan välillä 46 – 57 dollaria per osake. Pidän osakkeita ainakin siihen asti että pörssikurssi ylittää 46 dollaria. Sinänsä odottaminen on riskialtista, koska kurssi voi tippua monestakin syystä.  Hornbeck ei ole mielestäni hyvä yhtiö, minkä vuoksi en aio pitää pääomaani yhtiössä kiinni muutamaa vuotta kauemmin.

Freenet: myin pois

Freenettiä huomattavasti pienempi kilpailija Drillisch yritti muutama vuosi sitten vallata Freentin. Tuon valtausyrityksen jäänteenä Drillisch omistaa yhä 22 prosenttia Freenetin osakkeista. Muut omistajat onnistuivat torjumaan valtausyrityksen ja pitämään Drillischin edustajat ulkona Freenetin hallituksesta. Tilanne muuttui yhtiökokouksessa kertaheitolla! Drillisch sai edustajansa hallituksen puheenjohtajaksi ja lisäksi vielä kaksi edustajaa hallitukseen. Epäonnistuneet valtauksen jälkeen suunnitelma on ilmeisesti pakottaa Freenet ostamaan Drillisch. Koko kuvio on piensijoittajan painajainen. Miten hallitus voi ajaa omistajille edullista kauppahintaa, jos osa hallituksesta on ostettavan yrityksen leivissä?

Myin Freenetin osakkeeni.

Tucows: ehkä hyvä yhtiö?

Tucowsin liikevaihto kasvoi ensimmäisessä kvartaalissa 22 prosenttia. Kaikki liiketoiminta-alueet kasvoivat rivakasti. Tucowsin marginaalit levenevät hitaasti liikevaihdon kasvaessa, sillä osa kuluista on kiinteitä, eivätkä ne skaalaudu ylöspäin läheskään samaa tahtia kuin liikevaihto. Näyttää todella hyvältä!

Herra Markkinakin viimein huomasi Tucowsin aliarvostuksen ja tuplasi pörssikurssin vuoden alusta. Osake näyttää silti vieläkin reilusti aliarvostetulta. Aion pitää osaketta ainakin 2 – 2,5 dollarin hintaan saakka.

Olen viime aikoina miettinyt, onko Tucows sittenkin hyvä yhtiö. Liiketoiminnan ympärillä näyttää nimittäin olevan aikamoinen vallihauta ja yhtiön johto vaikuttaa erinomaiselta. Kaiken lisäksi yrityksellä on vielä paljon varaa kasvaa Internet-domainien jälleenmyynnissä, sillä domain-nimien markkina kasvaa noin 8 prosentin vuosivauhtia, Tucows voittaa markkinaosuuksia kilpailijoiltaan ja Tucows pystyy ostamaan pienempiä kilpailijoitaan kannattavasti. Tucowsilla on skaalaetuja, joita pienemmät eivät saavuta, ja siksi pienempien liiketoiminnan arvo kasvaa osana Tucowsia – poikkeuksellisesti yritysten ostaminen luo arvoa.

UPS: ikiholdi

Liikevaihto kasvoi 4,4 prosenttia ja tulos 10 prosenttia ensimmäisessä kvartaalissa. Yli puolet liiketoiminnasta on nykyään pakettien lähetystä yksityishenkilöille, mikä kertoo verkkokaupan kasvusta - pakettien kuljetus yritysten välillähän on ollut UPS:n perinteinen syömähammas.

UPS ilmoitti ensimmäisessä kvartaalissa ostavansa Hollannin postilta TNT Express –yksikön. Ostos vahvistaa yhtiön logistiikkaketjua Euroopassa ja Kiinassa merkittävästi ja vahvistaa kilpailuasemaa entisestään.

Asta Funding: tuplasin sijoitukseni

Asta Fundingilla on nyt käteistä 118 miljoonaa dollaria ja yritysarvo on vaivaiset 12 miljoonaa. Ensimmäisen kvartaalin aikana Asta keräsi saatavaportfolioistaan 25 miljoonaa dollaria tuloja. Herra Markkinan mielestä siis yhdessä ainoassa kvartaalissa 25 miljoonaa dollaria tuottava portfolio on vain 12 miljoonan arvoinen!

Osakkeiden takaisinosto-ohjelma, jonka piti alkaa jo heinäkuussa, lähti viimein toden teolla käyntiin. Osakkeita ostettiin takaisin miljoonan dollarin arvosta (116 tuhatta kappaletta). Johto selittää, etteivät aiemmin pystyneet ostamaan, koska yritys neuvottelee uusista suurista sijoituksista. Ilmeisesti johtoa oltaisiin voitu syyttää sisäpiirin tiedon käytöstä kaupanteossa. Osakkeiden osto-ohjelmaa muutettiin maaliskuun alussa ennalta määrätyn ohjelman mukaiseksi, minkä vuoksi neuvottelut eivät enää haittaa. Sinänsä ostettu osakkeiden määrä piti vain osakkeiden määrän viime vuoden tasolla, sillä johdon optio-ohjelmat lisäsivät osakkeiden määrää.

Ensimmäiset tuotot henkilövahinko-oikeusjuttujen rahoituksesta on nyt saatu kassaan: 492 tuhatta dollaria. Asta on sijoittanut noihin juttuihin tähän mennessä 8,3 miljoonaa dollaria, joten tuotto tähän mennessä on lupaava.

Asta kertoi pari päivää tuloksen julkistamisen jälkeen sijoittaneensa 15 miljoonaa avioero-oikeudenkäyntien rahoitukseen. Valitettavasti ymmärrän tuosta uudesta alueesta yhtä vähän kuin henkilövahinko-oikeusjuttujen rahoituksesta, joten ei voi kuin odottaa ja katsoa mitä tuo uusi alue tuottaa. Asta Fundingin katalyytti on käteiskasan muuttaminen uudeksi liiketoiminnaksi ja siitähän näissä juuri on kyse. Arvioin aiemmin, ettei uusien investointien tarvitse onnistua kuin kohtuullisesti, jotta osakkeen kurssi korjaantuu. Ensimmäiset tulokset henkilövahinko-oikeusjutuista ovat lupaavia, 
minkä vuoksi päätin uskoa että johto tietää, mitä tekee.

Kaiken kaikkiaan Asta Funding näyttäisi kehittyvät sijoitusteesini mukaisesti. Tuplasin positioni.

Axia Netmedia: ongelmia ja lisää investointeja

Singaporessa sijaitseva OpenNet-yritys, josta Axia omistaa 30 prosenttia, on joutunut vaikeuksiin. Yritys ei pysty toimittamaan uusia liittymiä sovitussa aikataulussa ilmeisesti, koska myös 30 prosenttia omistava SingTel ei joko pysty tai halua toimittaa yhteyksiä riittävän nopeasti. 

Axian johto ilmoitti yllättäen, että OpenNet joutuu maksamaan vuosittain SingTelin omistamalla CityNetille korvausta vähintään 44 miljoonaa Kanadan dollaria vuodessa alkaen ensi vuoden puolivälistä. Korvaus maksetaan CityNetin omistamasta verkkoinfrastruktuurista, jota OpenNet käyttää. SingTel siirsi verkkoinfrastruktuurinsa viime vuonna CityNettiin. Axia on haastanut SingTelin oikeuteen ja väittää, että CityNet-järjestely on laiton. Sinänsä OpenNetin tuloksella ei ole kovin suurta merkitystä Axian arvostukselle, mutta minua ihmetyttää että johto ei ole aiemmin kertonut tuosta sopimuksesta. Uuden kalliin sopimuksen ilmestyminen tyhjästä ei anna kovin hyvää kuvaa johdon sijoittajaviestinnästä. Jään odottamaan, miten OpenNet-sotkussa käy.

Axia päätti kvartaalin aikana sijoittaa 17 miljoonaa Kanadan dollaria lisää Covagen verkkoihin. Sijoitusteesini mukaan Axian investointien pitäisi vähentyä jatkossa ja tuloksen parantua, kun rakenteilla olevat verkot valmistuvat ja myydyn kaistan määrä kasvaa. Uusi merkittävä sijoitus on teesini vastainen. Näkisin paljon mieluummin Axian saavat verkkonsa valmiiksi, kassavirran vahvistuvan ja pääoman palaavan sijoittajille.

Tarkoitukseni oli alun perin tuplata sijoitukseni Axiaan, mutta päätin odottaa pari kvartaalia ja seurata, miten tilanne kehittyy.

Digia: kannattavuus ei ole parantunut

Digia irtisanoi viime vuonna melkein 60 prosenttia mobiililiiketoimintayksikkönsä henkilöstä. Rakennemuutos on saatu ainakin osittain valmiiksi. Yhtiö kertoo pyrkivänsä jatkossa rakentamaan tarjontaansa yhä enenevässä määrin monistettavien tuotteiden varaan ja aikovansa laajentua Venäjälle. Tuotteista syntyvä liikevaihto kasvoi 46 prosenttia viime vuodesta ja ulkomaan liiketoiminta 108 prosenttia.

Sijoitin Digiaan, koska uskoin entisen Enterprise Solutions –yksikön perustelevan koko yrityksen arvostuksen, jos sen kannattavuus palaa edellisten vuosien tasolle. Organisaatiomuutoksen vuoksi Digia ei enää erittele yksiköittensä tuloksia, minkä takia tuota kannattavuutta ei enää suoraan kerrota. Arvioin kuitenkin tulostietojen perusteella, että kannattavuus ei ole parantunut viime vuoden tasolta. Päätin antaa toipumiselle aikaa vuoden loppuun asti. Myyn sijoitukseni, jos siinä vaiheessa ei ole näkyvissä selviä toipumisen merkkejä.

Retail Holdings: myyntihinnassa?

Viime viikkojen kurssien lasku on iskenyt myös Retail Holdingsin omistuksiin, joiden arvo (NAV) on nyt 21 dollarin plus viiden dollarin optio per osake. Pörssikurssi alkaa nyt vastata NAV:ia, jos tuota viiden dollarin optiota ei oteta huomioon. Retail Holdings omistaa osuuksia Singer-merkin elektroniikkakauppaketjuista Thaimaassa, Pakistanissa, Intiassa, Sri Lankassa ja Bangladeshissa. Elektroniikan myynti noissa maissa on kova kasvualue, minkä vuoksi sijoitusten arvo kasvanee jatkossakin, eikä sijoituksen myynnillä ole kiire.

Retail Holdings kertoi maksavansa dollarin verran osinkoa per osake, mikä antaa noin viiden prosentin tuoton (kurssi: 20,37). Päätin odottaa siihen asti, että osinko on arvo-osuustililläni. Tarkistan siinä vaiheessa sijoitusten tilanteen. Jos sijoitusten arvo ei ole noussut merkittävästi, myyn osakkeeni. 

Rahoitusteorian mukaan pörssikurssin pitäisi laskea osingon arvon verran, mikä tekisi päätöksestäni puhdasta spekulointia sijoitusten arvon noususta. Retail Holdings on kuitenkin sen verran vähän vaihdettu osake, ettei ole mitenkään selvää, että kurssi reagoi osinkoon.  

Vodafone: ikiholdi

Euroopan Yhteisön jäsenvaltiot ovat alentaneet korkeinta sallittua mobiiliverkkojen yhdistysmaksua (engl. mobile termination rate) viime vuosina tasaiseen tahtiin. Tuo erityisesti puhelimen ulkomaankäytöstä perittävä täysin kohtuuttomalta tuntuva lisämaksu on operaattoreille merkittävä tulonlähde. Euroopassa keskimääräinen mobiiliverkon yhdistysmaksu on vieläkin yksitoistakertainen verrattuna kiinteiden verkkojen vastaavaan, joten lisää leikkauksia lienee tulossa. 

Vodafonen liikevaihto kasvoi 2,3 prosenttia Q1:ssä  ja yritys voitti markkinaosuuksia tärkeimmiltä kilpailijoiltaan. Markkinaosuuksien kasvaminen kertoo hyvästä kilpailukyvystä, vaikka kahden prosentin kasvu ei mairittele. 

Viimeisen parin vuoden aikana Vodafone on hankkiutunut eroon vähemmistöosuuksistaan yrityksissä, jotka eivät ole strategisilla avainalueilla. Vodafone palautti vuonna 2011 pääomaa 10 miljardia puntaa, eli 12 prosenttia markkina-arvostaan, omistajille.

Aion pitää Vodafonea vielä pitkää, sillä yritys muuttunut 90-luvun lopun hullujen vuosien jälkeen hyväksi yhtiöksi, joka palauttaa pääomaa osakkaille tasaiseen tahtiin. Yhdistysmaksujen aleneminen rasittanee kasvua vielä vuoden pari, mutta mobiilipalvelujen kysyntä kasvaa vielä pitkään.

Salkun tilanne

Kuva. Sijoitukseni 25.05.2012.

Kuva. Pääoman allokaatio.

Lopuksi

Tuplasin sijoitukseni Stanley Furnitureen, Strayer Educationiin ja Asta Fundingiin sekä myin Freenetin osakkeet. Minulla on noiden ostostenkin jälkeen mielestäni liikaa käteistä salkussa. Olin suunnitellut kasvattavani sijoitustani Berentzen Gruppeen - listasinhan sen jopa yhdeksi top3-sijoituksistani. Ensimmäisen kvartaalin tulos oli kuitenkin niin huono, etten halua sijoittaa yritykseen lisää rahaa ennen kuin merkkejä paremmasta alkaa näkyä. Noiden kolmen kohteen lisäksi en aio kasvattaa mitään muista, joten aloitan uuden kohteen etsinnän täydellä höyryllä.


Kuva: © BirgitH / pixelio.de. Kuvien lähde: http://www.pixelio.de/.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
blogi.arvosijoittaja.fi -sivustolla esitettävä informaatio ei ole tarkoitettu osto- tai myyntisuositukseksi. Sijoituspäätökset tulee tehdä henkilökohtaisten arvioiden ja riskianalyysien perusteella. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta mistään välillisistä tai välittömistä rahallisista tappioista, jotka ovat aiheutuneet sivustolla julkaistusta tiedosta. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta julkaistun tiedon oikeellisuudesta tai siinä esiintyvistä virheistä. blogi.arvosijoittaja.fi -sivuston omistaja ei ota vastuuta linkeistä muille sivustoille. Sivuston ylläpitäjällä on oikeus päivittää tietoja tai poistaa sivustolla olevia tietoja milloin tahansa.

4 kommenttia:

Zimbo kirjoitti...

STRA:n osakkeista massiiviset on 46% myyty lyhyeksi.

Veikkaan, että yksi syy shorttaamisen on tuleva päätös valtion opintolainan korkotuesta. Jos tukea päätetään jatkaa korko pysyy 3.4%:ssa, muuten koroksi tulee 6.8%. Nyt näyttää siltä, että GOP saa tuet loppumaan.

Päätös pitää tehdä heinäkuun alkuun mennessä
http://freakoutnation.com/2012/05/22/gop-block-loan-plan-for-university-students-now-the-debate-must-rage/

Myös Apollon ja Carthagian osakkeet on shortattu, mutta vain 10% ja 20%.

TT kirjoitti...

Kvartaaleittain on varmasti ihan hyvä tehdä kriittisiä arviointeja sijoituksistaan ja sitten johtopäätöksen tehtyään toimia sen mukaan. Mitä enemmän niitä tulee niin sitä kauemmin siihen tietysti menee aikaa. Itselläni ei niitä ole vielä montaa, joten siihen ei joudu panostamaan samaa määrää aikaansa. Poliittiset riskit kuten tuo opintolainan korkotukipäätös ovat hyvin hankalia arvioitavia.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Lyhyeksi myytyjen Strayerin osakkeiden määrä on tosiaan pelottavan suuri - markkina näyttäisi uskovan että ainakin lyhyellä tähtäimellä Strayerille on luvassa ikäviä yllätyksiä.

Opintolainojen ehtojen heikkeneminen olisi takaisku, joka hyvin todennäköisesti rokottaisi pörssikurssia. Veikkaan kuitenkin korkotuen jatkuvan - demokraatit ja republikaanithan riitelevätkin siitä, miten tuo tuki rahoitetaan, ei siitä pitäisikö sitä maksaa.

Pidän Strayeriä hyvänä yhtiöni ja strategiani mukaisesti tarkoitus on pitää rahat osakkeessa hyvin pitkään. Strayerin ongelmat eivät ole missään vaiheessa johtuneet yrityksen omasta toiminnasta, vaan muiden söhläyksestä ja lainsäätäjien vastatoimista muiden luomien ongelmien ratkaisemiseksi. Uskoni yrityksen hyvyyteen on vahvistunut nyt kun olen vuoden ajan seurannut firmaa tarkasti.

Lyhyeksi myyntien määrä ei ole minun sijoitustyylilläni koskaan kriteeri ostamiseen tai myymiseen. Tärkeämpää on ymmärtää, miksi markkina uskoo osakkeen kurssin laskevan ja pitävätkö nuo syyt oman analyysin perusteella paikkansa. Strayerin tapauksessa koko maksullisen koulutuksen sektori kärsii aiemmasta skandaalista ja lakiuudistuksiin liittyvästä epävarmuudesta. Miksi Strayeriä on shortattu enemmän kuin muita on minulle arvoitus.

Tarkoitukseni on pitää osaketta 5-10 vuotta, joten en ole hirveän huolestunut muutaman vuoden turbulenssista lakiuudistusten ympärillä. Mielestäni Strayerin johto on toiminut erinomaisesti kriisin ajan, eikä kilpailuaseman murenemisesta ole näkynyt merkkejä.

Arvosijoittaja kirjoitti...

TT: yritysten tarkka seuraaminen on mielestäni oman sijoitustyylini vahvin osa. Päivätyössä käyvänä minulla ei ole riittävästi aikaa uusien tilaisuuksien etsimiseen - joudun tyytymään niihin mitä onnistun löytämään. Yritän kompensoida seuraamalla salkussani olevia sijoituksia mahdollisimman hyvin.

Seuraan salkkuni yrityksiä huomattavasti tiheämmin kuin kerran kvartaalissa. Käyn yrityksiin liittyvät uutiset tarkasti läpi ja vertaan niitä sijoitusteesiini ja laatimaani ennusteeseen yrityksen tulevaisuudesta. Seuraan myös yrityksen ulkopuolisia mittareita, silloin kun niitä on tarjolla. Esimerkiksi saksalainen Stiftung Warentest julkaisee säännöllisesti kännykkäliittymien vertailuja, jotka siis kertoavat paljon Freenetin ja Drillischin tuotteiden kilpailukyvystä. Seuraamisen tarkoitus on löytää sijoitusteesin mahdolliset virheet aikaisin ja myydä virheellinen sijoitus pois.

Kasvatan positiota hiljalleen, kun saan todisteita siitä, että teesini on kohdallaan. Minulla on yleensä aika vähän rahaa kiinni uusissa sijoituksissa. Vanhemmista sijoituksista on myyty osa pois ja niissä, mitkä ovat jäljellä, on useimmiten paljon rahaa kiinni.

Pelkästään kvartaaliraporttien lukemiseen ja analyytikkopuhelujen kuuntelemiseen menee kohtuuttomasti aikaa. 20 sijoitusta x 4 kvartaalia on 80 analysoitavaa raporttia vuodessa...:)

Lähetä kommentti