Strayer Education ei ole hyvä yhtiö

sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Viimeisin tulos ja analyytikkokonferenssi osoittivat ettei Strayer Education ole hyvä yhtiö. Johto paljasti viimein omistajille yrityksen todellisen tilanteen, mikä sai aiemman strategian näyttämään sodalta tuulimyllyjä vastaan.





Mitä tapahtui?

Johto päätti yhtäkkiä sulkea joka viidennen oppilaitoksen

Viimeisimmän tuloksen julkistukseen asti johto julisti rakentavansa yhtiötä pitkällä tähtäimellä. Nykyiset ongelmat olivat aina vain ohimeneviä. Johto julisti mantraa vielä kolme kuukautta sitten edellisessä analyytikkokonferenssissa. Kolmen kuukauden aikana tilanne on nyt sitten muuttunut niin paljon, että viidennes kouluista suljetaan.

Nyt suljettavissa oppilaitoksissa opettajat olivat opettaneet jo pitkään tyhjille luokkahuoneille

Strayer Education sulkee viidenneksen kouluista ja irtisanoo viidenneksen työvoimasta. Oppilaitoksen menettää kuitenkin vain 2300 oppilasta, eli siis vain viisi prosenttia oppilaista. Kaiken lisäksi suurin osa noista oppilaista opiskelee jo nyt koko tutkintonsa verkossa:
  • 400 irtisanottua / 20 koulua = 20 työntekijää per koulu
  • 2300 oppilasta / 20 koulua = 115 oppilasta per koulu
  • 2300 oppilasta / 400 työntekijää = 5,75 oppilasta per työntekijä

Silti johto ei sanonut ongelmasta halaistua sanaa edellisessä analyytikkokonferenssissa.

Yhtiö vähensi tietojen julkaisua ilmoittautuneiden oppilaiden määristä juuri kun omistaja tarvitsisi sitä eniten

Vuoden vaihteessa Strayer Education lopetti tarkan raportoinnin ilmoittautuneiden oppilaiden määristä. Aiemmin raporteista sai selville esimerkiksi kuinka moni on ilmoittautunut kursseille uusiin viimeisen kolmen vuoden aikana avattuihin kouluihin ja kuinka moni vanhoihin kouluihin. Ei enää.

Strayer Education leikkaa tämän vuoden päätöksillä tärkeimmän tuotteensa, alemman korkeakoulututkinnon, hintaa 40%

Seuraavien vuosien kehityksen ennustaminen on vaikeaa. Aika kaukana hyvästä yhtiöstä, jonka vallihauta pitää kilpailijat kaukana ja joka pärjää aina?

Olisiko Strayer Education kiinnostava erikoistilanne?

Vuoden 2014 tulos riippuu suoraan siitä, miten oppilasmäärät kehittyvät.



Kaavion vertailukohtana on vuoden 2012 oppilasmäärä. Oppilasmäärän pudotus kymmenellä prosentilla vastaa suurin piirtein syksyn 2013 ilmoittautumistilannetta. Todennäköisesti oppilasmäärä vähenee enemmän, minkä vuoksi vuoden 2014 liikevoitto lienee lähellä nollaa.

Alempi hintataso saattaa kääntää kysynnän kasvuun tai ainakin hidastaa laskua. Alennus on merkittävä.


Ennen
Jälkeen
Osa-aikainen Bachelor's
71 000
42 600
Osa-aikainen Master's
27 900
27 900
Osa-aikainen Associate
35 500
21 300

Vaikutus liikevaihdossa näkyy kuitenkin melkein vuoden viiveellä. Eli siis jos ilmoittautumiset kääntyisivät nousuun jo vuoden 2013 viimeisessä kvartaalissa näkyisi muutos liikevaihdossa vasta ensi vuoden lopussa.

Millaiseen tulokseen Strayer Education pystyy alennetuilla hinnoilla ja pienemmällä kapasiteetilla? Strayer Education kertoo suunnittelevansa koulut tuhannelle oppilaalle. Viimeisten kymmenen vuoden aikana parhaimmillaan Strayer Education on päässyt keskimääräin noin 700 oppilaaseen per koulu. Molemmilla oppilasmäärillä yhtiön arvostus olisi halpa.

Opiskelijoita/koulu
Liikevaihto (MUSD)
EBIT (MUSD)
EV/EBIT
650
494
120
3,9
1000
761
390
1,3

Strayer Education on siis muuttunut ajasta ikuisuuteen pärjäävästä hyvästä yhtiöstä vedonlyönniksi ilmoittautumisten kääntymisestä.

Lopuksi

Strayer Educationin ongelmat ovat olleet löydettävissä jo pitkään yhtiön raporteista. Johdon lausunnot ovat kuitenkin maalanneet kuvan ohimenevästä ongelmasta. Olen itse luottanut johtoon, enkä ole näköjään tutkinut raportteja riittävän tarkkaan.

Huomaan taas kerran, ettei minulla ole riittävästi aikaa sijoittaa hyviin yhtiöihin. Erikoistilanteissa vastaavaa olisi tuskin päässyt käymään, sillä mallinnan erikoistilanteeni tarkkaan ja vertailen johdon lausumia todellisiin tuloksiin. Hyvien yhtiöiden mallintaminen on amatöörille pääsääntöisesti aikamoisen tehotonta hommaa. Vaikkapa Intel on sen verran monimutkainen, että aikaa kuluisi aivan tolkuttomasti, eikä lopputulos olisi siltikään lähelläkään analyytikkotalojen tuotoksia.

Strayer Education on halpa, jos uskoo hintojen alennuksen pysäyttävän oppilaskadon. Toisaalta oppilaskato voi jatkuakin. Vuoden 2014 liikevoitto jäänee joka tapauksessa lähelle nollaa. Miltä 2015 näyttää on vaikea ennustaa. Yllä laskemani liikevoitto 120 miljoonaa dollaria vaatisi 52 000 oppilasta, eli saman verran kuin viime vuonna. Vuonna 2009 Strayer Educationilla oli 54 000 oppilasta 71 koululla. Koulujen sulkemisen jälkeen jäljelle jää 80 koulua, joten kapasiteetti riittäisi 52 000 oppilaan saavuttaminen ei tunnu mahdottomalta.

En ole vielä päättänyt myynkö osakkeet vai siirränkö erikoistilanteisiin ja odotan ensi vuoden puoliväliin tehoaako hintojen alennus. Joka tapauksessa Strayer Education ei ole hyvä yhtiö.


Kuva: © Rainer Sturm / pixelio.de. Kuvien lähde: http://www.pixelio.de/.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
blogi.arvosijoittaja.fi -sivustolla esitettävä informaatio ei ole tarkoitettu osto- tai myyntisuositukseksi. Sijoituspäätökset tulee tehdä henkilökohtaisten arvioiden ja riskianalyysien perusteella. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta mistään välillisistä tai välittömistä rahallisista tappioista, jotka ovat aiheutuneet sivustolla julkaistusta tiedosta. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta julkaistun tiedon oikeellisuudesta tai siinä esiintyvistä virheistä. blogi.arvosijoittaja.fi -sivuston omistaja ei ota vastuuta linkeistä muille sivustoille. Sivuston ylläpitäjällä on oikeus päivittää tietoja tai poistaa sivustolla olevia tietoja milloin tahansa.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

2014 tulee menemään todella huonosti. mainostuskuluja luultavasti lisätään vain entisestään koulujen sulkemisella säästetyillä rahoilla. koko bisnes on edelleenkin mielestäni jotenkin vääristynyttä, ei sijoituskelpoista (ainakaan pitkällä aikajänteellä).

Arvosijoittaja kirjoitti...

Hyppäsin perjantaina pienellä positiolla mukaan.

Hintojen leikkaus saattaa kääntää laskun kasvuksi.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q1-tuloksesta:

Strayer julkaisi hyvän tuloksen. Uusien oppilaiden määrä kasvoi prosentin edellisvuodesta. Todellinen parannus on kuitenkin reilusti suurempi, sillä Strayer sulki viime vuoden lopussa 20 opplaitosta, eli siis joka viidennen. Jos suljettujen oppilaitosten vaikutusta ei huomioida, kasvoi uusien oppilaiden määrä 10 prosenttia. Kaiken lisäksi seitsemän prosenttia oppilaitoksista oli suljettuna kovan talven vuoksi, mikä hidasti ilmoittautumisia.

Aika näyttää ovatko pahimmat ongelmat takana ja onko uusien ilmoittautumisten käänne pysyvä. Osake saa nyt halvalla, jos ongelmat alkavat olla takana.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q2-tuloksesta:

Uusien oppilaiden määrä kasvoi kaksi prosenttia edellisvuodesta. Tälläkin kertaa todellinen trendi on voimakkaampi, sillä ilman suljettuja oppilaitoksia kasvu olisi ollut kahdeksan prosenttia. Uusien yrityksistä tulevien oppilaiden määrä kasvoi 22 prosenttia.

Koko oppilasmäärä laski kuusi prosenttia. Johto arvioi koko oppilasmäärän kääntyvän kasvuun Q2 2015, jos nykyiset trendit jatkuvat. Liikevaihto kääntyy kasvuun kaksi, kolme kvartaalia sen jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Katselin että sinulla on positio myös TACT:issa. Olen seuraillut firmaa vähän pidemmänkin aikaa ja nyt Q2:n jälkeen laskettelu on aika reipasta. Millainen sijoitusteesisi on ko. firman suhteen?

Arvosijoittaja kirjoitti...

Eipä kovin kummoinen. Ostin viime syksynä pienen position kevyen analyysin perusteella.

TACT:in vanha liiketoiminta hiipuu. Ovat kehittäneet tilalle lupaavan joukon uusia premium-tuotteita. Uusi liiketoiminta näköjään kasvaa valitettavasti paljon hitaammin kuin vanha hiipuu. Johdon puheiden perusteellla kaikki menee ruusuisesti, vaikka tulos tippuu kuin lehmän häntä.

arvosijoittaja@gmail.com kirjoitti...

Q3-tuloksesta:

Uusien oppilaiden määrä kasvoi 5 prosenttia ja koko oppilasmäärä laski kaksi prosenttia. Johto uskoo löytäneensä hintatason, jolla liiketoiminta kääntyy kasvuun ja uskoo jo ensi vuonna oppilasmäärän kasvavan muutaman prosentin verran. Liikevaihto saattaa vielä laskea lievästi ensi vuonnakin alempien korkeakoulututkintojen hinnanalennuksen vuoksi. Johto uskoo että ensi vuoden jälkeen liikevaihto kääntyy nousuun.

arvosijoittaja@gmail.com kirjoitti...

Q4-tuloksesta:

Uusia oppilaita ilmoittautui suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna ja koko oppilasmäärä laski prosentin verran. Näyttäisi että ainakin oppilasmäärien jatkuva kutistuminen saattaa olla ohi.

Uusien oppilaiden määrä kehittyi eri tahtiin eri ryhmissä:

- Undergraduates: +5%
- Graduates: väheni eivät kertoneet paljonko
- National accounts: +18%

Tuo perusteella näyttäisi että bachelor- ja associate-tutkintojen hintaleikkaukset purevat oppilasmääriin.

Johto ei kertonut syytä ylempien tutkintojen oppilasmäärien kutistumiseen.

Oppilasryhmät ovat suurinpiirtein samankokoiset. Eli siis national accounts, undergradutates ja graduates edustavat kukin noin kolmannesta oppilasmäärästä.


Lähetä kommentti