Tulostinyhtiö jenkkilästä

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Kirjoitin joku vuosi sitten teknoyrityksistä. Hylkäsin kohteen toisensa jälkeen, kun selvisi, että yrityksen johto kahmii itselleen sekä nykyisen että tulevan tuoton. Omistaja jää nuolemaan näppejään toteutui teknologiavisio tai ei. 

Tässä on piristävä poikkeus! Teknofirma, joka muistaa myös omistajaa.



Viimeisen vuosikymmenen ajan yritys on kehittänyt tuotteitansa kohti korkeampia katteita. Myyntikate onkin tuplaantunut ja liikevoitto moninkertaistunut.



Yhtiö tuotti vuosina 2001-2015 vapaata kassavirtaa noin 41 miljoonaa dollaria. Siitä 35 miljoonaa palautui omistajille osinkoina ja osakkeiden takaisinostoina. Osakekohtainen kirjanpitoarvo kasvoi samana aikana 271%, eli keskimäärin 7,4 prosenttia vuodessa.

Arvostus

Transact Technologiesin (TACT) markkina-arvo on noin 63 MUSD ja kolmen viime vuoden keskimääräinen vapaa kassavirta oli 5,8 MUSD*. Käänteinen Gordonin kaava (10% diskonttokorko, 2% terminaalikasvu) antaa markkinan kasvuodotukseksi 0% vuodessa. Osake on siis aliarvostettu, jos yritys kasvaa.

Keskimääräinen liikevoitto vuosina 2001 - 2005 oli 600 000 dollaria vuodessa, mistä se kymmenkertaistui keskimäärin 5,5 miljoonaan dollariin vuodessa aikavälillä 2011 - 2015. Melkein koko tulosparannus syntyi kuitenkin myyntikatteen levenemisestä, sillä liikevaihto kasvoi 2001 – 2015 vain 2,2 prosenttia vuodessa. Katteet eivät ikävä kyllä voi parantua loputtomiin.

Tässä tullaan sijoitusteesin hankalaan kohtaan.

Transact Technologiesilla on useita liiketoiminta-alueita, joiden liikevaihto heittelee rajusti kvartaalista toiseen.



Liiketoiminta-alueiden osuus liikevaihdosta on 2015 seuraavanlainen:




Alueet lyhyesti:

-          37%: Casino and gaming: TITO-tulostimien duopoli FutureLogicin kanssa. Erittäin vahva ja vakaa markkina-asema.
-          24%: Transact Services Group: Huolto- ja varaosamyyntiä.
-          16%: Lottery. Lottotulostimia GTECH:ille. Erittäin vahva ja vakaa asema ja useita vuosikymmeniä kestänyt asikassuhde, mutta ohuet katteen.
-          Food safety+Ithaca9000+Printrex: uudet tuotteet.
-          Other POS + Legacy banking: vanhoja kommodity-tuotteita heikoilla katteilla.

Lopuksi

Sijoitin Transact Technologiesiin jo kaksi ja puoli vuotta sitten. Valitettavasti. Osakkeen pörssikurssi on puolittunut. Ostan yleensä ensimmäisen pienehkön positioni kevyen analyysin perusteella. Transact Technologiesin kohdalla tarkemman analyysin perusteella osake ei osoittautunut aliarvostetuksi.

Transact Technologies on 2000-luvun aikana siirtynyt kohti erikoistuneita tulostimia. Pikaravintoloille räätälöidyt tuotteet ovat osoittautuneet kasvutarinaksi. Samoin öljynporaukseen ja -etsintään tarkoitetut tuotteet, jotka tosin kärsivät tällä hetkellä alan investointilamasta. Ensimmäiset kaupat uusista hälytysajoneuvoihin tarkoitetuista tulostinratkaisuista on jo tehty.

Liiketoiminnan volatiliteetti ja toimialojen määrä tekee tästä kohteesta piensijoittajalle hankalan. Liikevaihto syntyy alueilta, jotka ovat elinkaaressa eri vaiheessa:

  • 50% liikevaihdosta saturoiduilta hitaasti kasvavilta markinoilta, joilla yrityksellä on erittäin vahva asema
  • 25% huolto- ja varaosamyynnistä, joka kasvaa muun liikevaihdon mukaan ja jossa on erinomaiset katteet
  • 20% uusista tuotteista, joissa mahdollisuus rajuun kasvuun ja vahvat katteet
  • 5% vanhoja kommodity-tuotteita, joissa surkeat katteet

Seurattuani yhtiötä nyt useita vuosia olen hiljalleen kasvattanut positiotani, kun uskoni yrityksen johdon osaamiseen on kasvanut ja uusien tuotteiden kysynnästä on saatu todisteita. Mikään pomminvarma kohde tämä ei vieläkään ole.


*) Avery Denison -oikeusjutun sopimisen kuluja ei ole huomioitu vapaassa kassavirrassa, koska kulu oli kertaluonteinen.




Kuva: © Silke Kaiser / pixelio.de. Kuvien lähde: http://www.pixelio.de/.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
blogi.arvosijoittaja.fi -sivustolla esitettävä informaatio ei ole tarkoitettu osto- tai myyntisuositukseksi. Sijoituspäätökset tulee tehdä henkilökohtaisten arvioiden ja riskianalyysien perusteella. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta mistään välillisistä tai välittömistä rahallisista tappioista, jotka ovat aiheutuneet sivustolla julkaistusta tiedosta. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta julkaistun tiedon oikeellisuudesta tai siinä esiintyvistä virheistä. blogi.arvosijoittaja.fi -sivuston omistaja ei ota vastuuta linkeistä muille sivustoille. Sivuston ylläpitäjällä on oikeus päivittää tietoja tai poistaa sivustolla olevia tietoja milloin tahansa.

7 kommenttia:

My Road to Half a Million kirjoitti...

Miksi sijoitat osakkeisiin, joita voi verrata lottokuponkeihin? Ennen kuin edes pääsin kohtaan, jossa mainitsit jo ostaneesi osaketta, olin jo itse sitä mieltä, että en koskisi tällaiseen puljuun pitkällä tikullakaan...

Arvosijoittaja kirjoitti...

Tähän blogiin on dokumentoitu merkittävä osa sijoitusframeworkistäni, jolla kohteitani arvioini.

Tapanani ei ole vastata ilman perusteita esitettyihin väitteisiin,joten jätän tuon lottokungin huomiotta.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q3-tuloksesta:

Liikevaihto kasvoi marginaalisesti viime vuodesta. Samalla kuitenkin bruttokate kaventui ja tulos laski jonkin verran.

Johto kertoo näkymien olevan ruusuiset uusille "food safety"-terminaaleille. Niiden liikevaihto näyttäisi liikkuvan noin miljoonan dollarin tienoilla per kvartaali. Suurta kasvua ei ole vielä nähty.

McDonaldsille myytävien tulostimien liikevaihto kasvaa. Johto on puhunut uudesta itsepalvelukonseptista, jota MCD ajaa sisään. Jokaisessa terminaalissa on TACT:in tulostin.

Yritys palautti kvartaalin aikana 1,6 MUSD omistajille osinkona ja osakkeiden takaisinostona.

En näe syytä kasvattaa/pienentää pienehköä positiotani tämän tuloksen perusteella mihinkään suuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mikäs mielipide Q4 tuloksesta? Liikevaihto nihkeä ja eps hyvä. Omia osakkeita oli osteltu taas lisää.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Q4-tuloksesta:

Viime vuonna TACT:in liikevaihto kutistui 4 prosenttia ja samalla liikevoitto kasvoi 16 prosenttia. Johto leikkasi kustannuksia viime vuoden lopulla, mikä nyt näkyy tuloksessa.

Viime vuoden aikana TACT on ruvennut ensimmäistä kertaa raportoimaan erikseen food safety -terminaaliensa liikevaihtoa, joka kasvoi 23 prosenttia viime vuonna. Niiden nimikin vaihtui viimeisessa kvartaalissa "Restaurant solutionsiksi", koska johto näkee tuotteissa huomattavasti aiempaa laajemman tilaisuuden. Yritys on integroinut terminaaleihinsa sekä Crunch Timen (menujen hallinta) että Joltin (ravintolan back-end) pilvipalvelut. Johto kertoi investoivansa ravintolatuotteiden myyntiin 2 MUSD tänä vuonna ja uskoo jo vuoden toisella puoliskolla kiihdyttävänsä kasvutahtia.

TACTin johto kertoo sekä TITO- että lottoprintterien olevan legacy-osastoa, jonka tuottama vahva kassavirta rahoittaa ravintolasegmentin ja kasinoiden peliautomaattien mgmt-softan (Epicentral) kasvua.

Johto uskoo myyntikatteiden nousevat nykyiseltä 40 prosentin tasolta yli 45:en ja ehkä jopa yli 50 prosentin.

Eli siis tämänkertaisessa analyytikkopuhelussa TACT:in johto esitti ruusuisen kuvan yrityksen tulevaisuudesta. Toisaalta käänteinen Gordonin kaava (10% diskontto ja 2% terminaalikasvu) antaisi markkinan kasvuodotukseksi -0,2%. Jos yhtiö kasvattaa liikevaihtoaan ja vielä marginaaleja, niin osake lienee halpa.

Lienee ratkaisevaa uskooko johdon ennusteisiin vai ei. Bart Shuldman on toiminut yhtiön CEO:na vuodesta 1996. Hänen aikanaan yhtiö on kehittänyt uusia kilpailukykyisempiä tuotteita ja nostanut myyntikatteet 20 prosentista yli 40 prosentin. Yhtiö on palauttanut joka vuosi merkkitävän määrän pääomaa ostamalla omia osakkeita takaisin maksamalla osinkoa. Toisaalta liikevaihto ei ole juuri kasvanut ja Shuldman tuppaa maalailemaan todellisuutta ruusuisempia kuvia.

Päätin uskoa että viivan alle jäävät summat kasvavat seuraavina vuosina, oli se sitten marginaalien tai liikevaihdon kasvun kautta. Kasvatin positiotani.



Arvosijoittaja kirjoitti...

Tuo mainitsemani kululeikkaus tehtiin vuoden 2015 lopulla, ei viime vuonna...

arvosijoittaja@gmail.com kirjoitti...

Q3-tuloksesta:

TACT julkaisi erinomaisen tuloksen: tulos tuplaantui, marginaalit levenivät hurjasti ja johto hihkuu suuresta tulevaisuudesta. Osake on tällä hetkellä 20% plussalla. Seeking Alphaankin tupsahti osaketta ylistävä juttu:

https://seekingalpha.com/article/4119532-huge-quarter-transact-technologies-beginning-corporate-transformation

Itse olen melkoisen skeptinen. Tietysti on mukavaa että omassa salkussa olevan osakkeen kurssi pomppaa, mutta... tämä tilanne on jo nähty turhan monta kertaa. TACT:in liiketoiminnassa on melkoinen volatiliteetti, minkä vuoksi tulokset heilahtelevat kvartaalista toiseen. Valitettavasti johto kiihtyy euforiaan aina kun tulee hyvä tulos ja rummuttaa mieletöntä tulevaisuutta. Tähän mennessä euforiaa on aina seurannut heikko kvartaali, joka on palauttanut sijoittajat maan pinnalle. Lisäksi marginaalit hypäävät aina ylöspäin, kun transact services -liiketoimintaa sattuu paljon kvartaaliin, kuten nyt. Esimerkiksi lottotulostimien marginaalit ovat surkeat, mutta servicen toimittamien varaosien taas erinomaiset.

Ravintolaratkaisut on lupaava kasvualue, jonka kasvu ei ole käynnistynyt. Aina kun liikevaihto on sattunut hyppäämään jossain kvartaalissa, niin johto on suitsuttanut valtavan kasvun alkua, kuten nyt. Ehkä se nyt todella alkaa, mutta olen menettänyt luottamukseni johdon sanomisiin.



Lähetä kommentti