Tilinpäätös Q3/2012

keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Vertailuindeksini tuotti viime kvartaalissa kuusi prosenttia.  Erikoistilannestrategiani päihitti indeksin helposti (taas) ja hyvien yhtiöiden strategiani hävisi reilusti (taas). Samaan aikaan suomalaisesta mediasta voi lukea, että ainoastaan hyviin yhtiöihin sijoittaminen kannattaa?


Sijoitustulos Q3/2012

Erikoistilanteet
9,3 %
Hyvät yhtiöt
-6,8 %
Rahastot
10,5 %
Käteinen
0,3 %
Koko salkku
3,0 %

Salkkuni tuotto jäi kolme prosenttiyksikköä jälkeen vertailuindeksistäni, joka tuotti samana aikana kuusi prosenttia. Vertailuindeksini koostuu kokonaan osakkeista, vaikka pidän salkustani aina vähintään 20 prosenttia käteisenä, minkä vuoksi indeksin voittaminen vaikeutuu nousevien kurssien aikana ja helpottuu, kun kurssit laskevat. 



Vuoden alusta erikoistilannestrategiani on yksitoista ja puoli prosenttiyksikköä vertailuindeksiäni edellä, kun taas hyvien yhtiöiden strategia on jäänyt reilusti jälkeen. Tämänvuotinen kehitys ei juurikaan eroa aiemmista vuosista. Erikoistilannestrategiani pesee indeksin helpohkosti, mutta hyvillä yhtiöillä on vaikea pysyä perässä - hyvät yhtiöt taitaa olla minulle vain harrastus. Olen hiljalleen kasvattanut erikoistilanteiden painoa koko pääomastani. Ainakaan vielä en ole valmis luopumaan hyviin yhtiöihin sijoittamisesta, mutta kyllä sekin päivä voi vielä tulla, jos en saa tuloksia parannettua.

Sain Twitteriin kysymyksen, mihin suomalaisiin hyviin yhtiöihin olen sijoittanut. Salkustani löytyy ainoastaan yksi suomalainen osake: Digia, jota pidän ennemminkin Nokian vaikeuksien luomana erikoistilanteena. Jäin miettimään, onko Suomessa ollenkaan hyviä yhtiöitä? Itse en ole löytänyt yhtään, johon haluaisin sijoittaa.

Suomalaisesta mediasta saa jatkuvasti lukea, miten ainoastaan laatuyhtiöihin kannattaa sijoittaa ja usein myös että jo Pohjoismaisiin pörsseihin sijoittaminen on riskialtista. Epäilen, että laatuvaatimukseni hyvälle yhtiölle on huomattavasti korkeammalla kuin mitä suomalaisissa keskusteluissa tarkoitetaan hyvällä yhtiöllä. Muuten en ymmärrä, miten olisi mahdollista luoda yli kymmenen position hyvien yhtiöiden salkku pelkästään sinivalkoisista osakkeista?

Kreikkalainen Treidi

Ostin kesäkuussa kreikkalaisten Greek Organisation of Football Prognosticsin ja FF Groupin osakkeita. Sijoitus oli Kreikan vaalituloksen ansiosta täysosuma. Olen tosin luopunut jo Greek Organisation of Football Prognosticsin osakkeista, sillä Kreikan valtio sääti pikatahtiin uuden veron, joka syö uhkapeleillä hankittuja voittoja toden teolla. Onnistuin irrottautumaan osakkeesta, kun ensimmäiset vaaran merkit olivat ilmassa, minkä ansiosta jäin reilusti voitolle. Kreikkalainen treidi on tuottanut tähän mennessä:
  • Greek Organisation of Football Prognostics: 36% kolmen ja puolen kuukauden sijoituksesta
  • FF Group: 53% tähän mennessä
Etsin parhaillaan kiinnostavia kohteita muista PIIGS-maista.

Sijoitukset
Salkkuni pääoman allokaatio.





Sijoituskohteet ja niiden paino salkussa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger... -->
blogi.arvosijoittaja.fi -sivustolla esitettävä informaatio ei ole tarkoitettu osto- tai myyntisuositukseksi. Sijoituspäätökset tulee tehdä henkilökohtaisten arvioiden ja riskianalyysien perusteella. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta mistään välillisistä tai välittömistä rahallisista tappioista, jotka ovat aiheutuneet sivustolla julkaistusta tiedosta. blogi.arvosijoittaja.fi-sivuston omistaja ei ota vastuuta julkaistun tiedon oikeellisuudesta tai siinä esiintyvistä virheistä. blogi.arvosijoittaja.fi -sivuston omistaja ei ota vastuuta linkeistä muille sivustoille. Sivuston ylläpitäjällä on oikeus päivittää tietoja tai poistaa sivustolla olevia tietoja milloin tahansa.

12 kommenttia:

TT kirjoitti...

Suomessa on hyviä yhtiöitä, mutta ne ovat yleensä aivan liian kalliita. Kone, Nokian Renkaat ja Sampo ovat mielestäni parhaimmat. Niitä on tosin hirveän hankala ostaa sopivalla hinnalla. On niitä muitakin, mutta vaikea sitä on kenellekään mitään suositella. Jokainen vastaa itse omista sijoituksistaan.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Niinpä. Suomen muutamat hyvät yhtiöt ovat pääsääntöisesti kalliita samaan tapaan kuin hyvät yhtiöt maailmalla, minkä vuoksi jo kymmenen kohtuuhintaisen pelkästään suomalaisen hyvän yhtiön salkun kasaaminen on hyvin vaikeaa, ellei sitten juuri ole kova kriisi päällä.

Laajemmalle geograafiselle alueelle sijoittavalla on huomattavasti laajempi valikoima yhtiöitä, joista etsiä tilaisuuksia. Pelkästään suomalaisia osakkeita harrastava luulee ostavansa tuttua ja turvallista, mutta ottaa huomaamattaan Suomi-riskin (kirjoitin tästä viime vuonna: http://blogi.arvosijoittaja.fi/2011/07/suomalaisiin-osakkeisiin-sijoittaminen.html). Ilmiö on samankaltainen kuin korollisen pankkitalletuksen näennäinen turvallisuus.

Jäin miettimään, että onko yksikään listaamistasi yhtiöistä sittenkään samalla laatutasolla kuin salkustani löytyvät American Express, Berkshire Hathaway tai UPS?

Oma ajatukseni hyvistä yhtiöissä on Buffettilta kopioitu: yhtiö, jonka kilpailuetu on niin vankka että se ilmiselvästi pitää asemansa vielä 10-20 vuoden päästä. Vaadin lisäksi että yhtiön liiketoimintaa vauhdittaa megatrendi, joka jatkuu hamaan tulevaisuuteen.

TT kirjoitti...

Mikä on Berkshire Hathawayn kilpailuetu Buffettin ja Mungerin jälkeen? Sampon vakuutusliiketoiminta pohjoismaissa on selkeästi muita edellä.Muuten pidän Sampoa aika lailla samanlaisena kuin berkshireä, mutta voin olla väärässä. Koneella on myös hisseissä selkeä etunoja muihin verrattuna Aasiassa eikä se ole katoamassa ja sitä on megatrendi tukemassa. Nokian Renkaita tukee Venäjällä raaka-ainevarojen ehtymättömyys ja niiden hyödynnettävyys talouskasvussa. Myös kilpailuetu sillä selkeästi on muihin verrattuna. Tässä pääpiirteittäin mun perustelut noihin kysymyksiisi.

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnität mielestäni liikaa huomiota lyhyen aikavälin tuloksiin. Jonain vuonna yksi sijoitusstrategia päihittää toisen, seuraavana vuonna voi käydä toisinpäin. Ei kannata hylätä hyviin yhtiöihin sijoittamista vain siksi, että vuoden/parin aikavälillä on mennyt huonosti.

That said, useilla arvosijoitusstrategioilla pitäisi olla parempi odotusarvo kuin hyviin yhtiöihin sijoittamisella. Moni pitää hyviä yhtiöitä lähes riskittöminä sijoituksina, mikä vääristää vertailua. Voisin ottaa esimerkiksi vaikka Eastman Kodakin tai 70-luvun Nifty Fifty -farssin.

Koska tykkäät itse käyttää paljonkin aikaa osakkeiden analysointiin, luulisin että sulle toimisi parhaiten allokoida 100% erikoistilanteisiin. Olen välillä ihmetellyt, miksi pidät yhä jonkin verran rahastoissa.

laakari kirjoitti...

Hyvä yhtiö on liian laaja käsitteenä! Mitä se tarkoittaa? Sitäkö, että siitä tykkää? Vai sitä, että pörssissä maksetaan vain kaksi kertaa sen vertailukelpoinen liiketulos?

Aukaisin taas Eristyspotilaistani kasaamaani salkkua, ja itse olisin hyvin tyytyväinen mikäli minulla olisi vastaava salkku. Ja kyllä, pidän niitä yhtiöitä hyvinä. Toki ostojen ajoittumisella on merkityksensä, mutten silti yrittänyt ajoittaa markkinaa.

Mutta miten saisimme sillain salaisesti selville KTR:n käyttämän strategian? :)

ps. propsit onnistuneesta kreikka-pelistä!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä yhtiö käsittääkseni tarkoittaa sellaista, jota ollaan valmis holdaamaan ajasta ikuisuuteen. Vrt. arvosijoittaminen, jossa holdataan osaketta vain siihen saakka kunnes aliarvostus korjaantuu.

arvosijoittaja@gmail.com kirjoitti...

Adreno: olen samaa mieltä kanssassi.

Jatkan yhä hyviin yhtiöihin sijoittamista, koska en halua tehdä johtopäätöksiä lyhyen aikavälin tuloksista (kuten kirjoitit) ja koska isot laatuyhtiöt hyötyvät yleisestä indeksinoususta paljon enemmän kuin pienet erikoistilanteet. Niin kauan kuin pysytään 2001 alkaneessa sivuttaisliikkeessä niin sijoitukset isoihin yhtiöihin eivät saa samanlaista vetoapua kuin vaikkapa ajanjaksolla 1982-2001. Miten yleinen markkina kehittyy jatkossa ei ole ennustettavassa, mutta voi hyvin olla että jossain vaiheessa isoilla laatuyhtiöillä hakkaa erikoistilanteet mennen tullen.

Periaatteessa hyvät yhtiöt on toimiva ja verotehokas strategia. Oma lähestymistapani on silti yhä opettelu, sillä en ole mielestäni löytänyt sitä viisasten kiveä.

Hyvät yhtiöt eivät ole minunkaan mielestäni riskittömiä. Riittää kun tutkii hyviä yhtiötä, joiden "hyvyys" on kadonnut ajan myös. Esimerkiksi vuonna 2005 Nokia näytti hyvältä yhtiöltä, mutta on vuosien saatossa muuttunut jo melkein realisointicaseksi ainakin jos uskoo väitteitä patenttisalkun arvosta.

Rahastoista olen päättänyt luopua Phoebusta lukuunottamatta (uskon että Oldenburg on niin kova jätkä, että ylituotto on mgmt feetä korkeampi). Rahastojen paino salkussani on 12%. Viime vuonna samaan aikaan se oli vielä 25% ja siitä vuosi taaksepäin 29%. Vuoden sisällä sekä Russian Prosperity että EuroStoxx50 poistuvat salkustani. Teen tarkoituksella muutokset koko salkun allokaatioon hitaasti - hätiköinti kannattaa harvoin sijoittamisessa.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Lääkäri: katso Adrenon määritelmä hyvästä yhtiöstä. Aiemmassa kommentissa kirjaamani vaatimukset yli 10 vuotta kestävästä kilpailuasemasta ja kasvua vauhdittavasta megatrendistä ovat seurausta siitä, että sijoitusta on tarkoitus pitää ajasta ikuisuuteen.

Pasi Havia taitaa olla ainoa, joka tuntee KTR-strategian. Hyvän startin voit silti ottaa lukemalla Greenblattin "Little Book that Beats the Marketsin" ja tutustumalla Piotroskin menetelmään. Itseäni pelkästään numeeriset menetelmät eivät kiinnosta, sillä oma työkokemukseni on oikean busineksen tekemisessä, mikä antaa hyvän lähtökohdan osakeanalyysiin.

Kreikkapelit ovat tällä hetkellä tasan 1-1. Sain takkiini ensimmäisessä sijoituksessa Kreikan velkakirjoihin ja jäänen toisessa sijoituksessa osakkeisiin reilusti plussalle. Greek Organisation of Football Prognosticsin kanssa meinasi käydä huonosti, sillä Kreikan valtio päätti viikon sisällä rikkoa viime vuonna laaditun sopimuksen ja pistää firman oiken toden teolla verolla. Ehdin kuitenkin viime hetkellä päästä osakkeesta eroon.

PIIGS-peleissä tilanne on tällä hetkellä 1-2 minun hyväkseni, sillä Irlannin lainojen osto meni nappiin. Kaivelen parhaillaan mahdollisia uusia PIIGS-kohteita, jotka ovat halpoja ilman omaa syytä.

laakari kirjoitti...

No meillä on sitten makuero hyvän yhtiön määrittelyssä, sillä minä peesaan Buffettia ja tuon Adrenon määritelmän mukaan kyseessä olisi erinomainen yhtiö. Samaa asiaa, mutta eri maustein, sillä olen havainnut hyvän yhtiön tarkoittavan hyvin eri asioita eri sijoittajille. :)

Greenblattin vois lukea, ensin kuitenkin Grahamin Intelligent Investor. Piotroskin menetelmä on tuttu, eikä tässä nyt ongelmana olekaan se ettei niitä olis tarjolla. Sijoitusrobotitkin näyttävät tuottavan aikaa hyvin. Tilinpäätöspohjainen analyysi ei oo ehkä kuitenkaan mun juttu, niin täytynee alkaa peesata älykkäämpiä.

Anonyymi kirjoitti...

Voisinpa lyödä vetoa, että Berkshire Hathaway jää sijoituksena selvästi jälkeen Piotroskin listasta ja muista arvosijoitusstrategioista seuraavan 10 vuoden aikana. Ei siksi, että joku mekaaninen strategia olisi Buffettia fiksumpi, vaan massiivisen sijoitusvarallisuuden vuoksi.

Berkshire voi ottaa merkittävän position vain erittäin suuriin yhtiöihin, joissa markkinat ovat tehokkaammat eli hinnoitteluvirheitä on vähemmän (Berkshire tavallaan kilpailee muita ammattisijoittajia vastaan, siinä missä piensijoittaja joka ostaa pieniä yrityksiä kilpailee pieniä pelureita vastaan)

Pieniä yrityksiä myös löytyy moninkertaisesti enemmän. Vaikka leikittäisiin, että isot ja pienet yritykset arvostetaan pörssissä yhtä tehokkaasti, piensijoittaja löytäisi aliarvostettuja osakkeita paljon todennäköisemmin pienten yritysten joukosta kuin isojen.

Näiden kahden tekijän vuoksi uskon, että fiksut piensijoittajat pieksevät Buffettin helposti prosentuaalisella tuotolla mitattuna.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Adreno: Buffett on itsekin todennut useaan otteeseen, että pelikenttä on vaikeutunut pääoman määrän paisuessa. Väitti muistaakseni pystyvänsä koska tahansa saavuttamaan 50% vuosituoton, jos pääoman on alle milli.

Olen samaa mieltä kanssasi, jos tarkastellaan pelkästään fundamentaalidataa. Markkinan keskimääräisten arvostukerrointen kehitystä eri kokoisille yrityksille lienee kuitenkin mahdoton ennustaa. Kovassa nousumarkkinassa suurten suosituissa indekseissä mukana olevien yritysten arvostuskerroin todennäköisesti kasvaa huomasttavasti pienten yritysten vastaavaa nopeammin.

Samankaltainen ilmiö toisinpäin nähtiin viime elokuun korjausliikkeen yhteydessä. Esimerkiksi omat erikoistilanteeni kärsivät pudotuksesta paljon indeksejä vähemmän.

Arvosijoittaja kirjoitti...

Lääkäri: Hyvä yhtiö tosiaan näyttää tarkoittavan melkein mitä vaan. Minun erikoistilanteenikin mahtuvat kevyesti tyypilliseen suomalaiseen määritelmään hyvästä yhtiöstä.

Tässä blogissa kirjoittamissani jutuissa hyvällä yhtiöllä tarkoitetaan nimenomaan yhtiöitä, joiden osaketta voi pitää ajasta ikuisuuteen.

Sijoittaminen on taitolaji ihan niin kuin lääkärin ammatti, jota käsittääkseni opiskelet. Yksinkertaista ihmekaavaa välittömään menestymiseen ei ole, vaan omaa kompetenssia täytyy kehittää kunnes osaaminen on hyvällä tasolla. Alkuvaiheessa indeksirahastoihin sijoittaminen on hyvä vaihtoehto. Siinä voi sivussa kokeilla suoria sijoituksia ja siirtyä niihin kokonaan siinä vaiheessa, kun osaaminen riittää.

Lähetä kommentti