Siivosin salkkuani

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

West Marine julkaisi tuloksensa viime viikolla ja kertoi odottavansa heikohkoa kysyntää tänä vuonna. Sijoitusteesini toteutui jo vuosina 2009 ja 2010, kun konkurssiin joutuneen Boating World -yhtiön asiakkaista osa siirtyi käyttämään West Marinen kauppoja. Liikevaihto kasvanee taas rutkasti siinä vaiheessa, kun venetarvikkeiden myynti toipuu lamaa edeltäneelle tasolle. Päätin kuitenkin etten jää sitä odottamaan ja myin osakkeet, olenhan jo nettonnut noin 80% voiton.

Myin myös Lloyds TSB:n osakkeeni. Ostin firman osakkeita laman aikana ajatuksella, että yrityksen konservatiivinen luottopolitiikka suojaa sitä luottotappioilta. Tämä oli ensimmäinen virheeni - pankkiala ei kuulu minun ydinosaamiseeni ja jos olisin noudattanut sijoitusstrategiaani niin olisin pysynyt tuosta firmasta erossa. 

Oletus konservatiivisesta luotonannosta lienee silti ollut oikea. Valitettavasti Lloyds fuusioitui HBOS:ään, jonka mukana tuli laadultaan heikompi lainakanta, valtavat luottotappiot ja myöhemmin valtio maksumieheksi sekä osakkaaksi. En siltikään myynyt vaikka fuusio näytti alusta asti tuhoon tuomitulta, mikä oli toinen virheeni. Kurssi onkin tippunut tuon fuusion julkistuksen jälkeen railakkaasti. Nyt siis hankkiudun noista osakkeista eroon ja lupaan pyhästi itselleni etten tee enää suoria sijoituksia pankkeihin.

Mikä on "circle of competence"?

Arvosijoittajan kannattaa keskittyä yrityksiin ja tilanteisiin, joita ymmärtää. Circle of competence on alue, jonka osaa parhaiten. Sijoittaja yrittää voittaa markkinan ja eiköhän se onnistu parhaiten alueella, jonka ymmärtää  läpikotaisin - tuntuu itsestäänselvältä mutta on ajoittain vaikea toteuttaa, kuten ylläoleva esimerkki osoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti