Prestige Brands Holdings sijoittaa kannattavasti

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Ostin Prestige Brands Holdings:in (PBH) osakkeita puolitoista vuotta sitten. Uskoin, että yritys käyttää mittavaa kassavirtaansa suurehkojen velkojensa takaisinmaksuun ja rupeaa sen jälkeen palauttamaan pääomaa omistajille. Toisin kävi. Firma erotti toimitusjohtajansa, joka oli ajanut kiivaasti velkojen takaisinmaksua, ja nimitti tilalle kasvuhenkisemmän Matthew Mannelly:n.

Syksyllä PBH ilmoitti ostavansa BlackSmith -brandsin, joka omisti kolme tuotemerkkiä. Lähdin tutkimaan kauppaa vakuuttuneena että myyn osakkeet - olihan sijoitusteesini ollut väärä. Kauppa osoittautui kuitenkin erittäin lupaavaksi.  Ostoksen mukanaan tuoma liikevoiton kasvu lienee reilusti korkeampi kuin yrityksen pääomankulut kauppahinnalle - sijoitus siis kasvattaa yrityksen arvoa. Joulukuussa yritys ilmoitti ostaneensta vielä yhden tuotteen McNeil-PPC Inc:iltä.

Päätin, että pidän osaketta niin kauan kuin todelliset tulokset vahvistavat johdon arviot. Jos kannattavuus kuitenkin jää reilusti arvioitua alemmaksi, niin on aika irrota osakkeesta.

Q4/2010:ssä uudet brändit tuottivat vuositasolle korjattuna noin 11 - 13% tuoton investoinnille. Laskin investoinnin suuruudeksi kauppahinnan, integrointikulut ja alkuvaiheen korkeammat markkinointikulut.  Arvioin syksyllä tuotoksi 13-17%. Ensimmäisen kvartaalin tulos on hyvin linjassa arvion kanssa. Kun ostosten integrointi on saatu loppuun, kannattavuus lienee jonkin verran korkeampi.

Yrityksellä on nettovelkaa 426 miljoonaa dollaria. Velanhoitokulut ovat 35 miljoonaa per vuosi. Vapaa kassavirta on ollut viimeisten viiden vuoden aikana välillä 31 - 71 miljoonaa dollaria, joten yrityksellä on varaa hoitaa velkojansa, mutta turhan paljon pelivaraa ei ole.

PBH:n johto kertoi keskittyvänsä tänä vuonna ostosten integrointiin ja velan takaisinmaksuun. Pidemmällä tähtäimellä tarkoitus on kasvaa ostamalla uusia tuotteita ja jos hyviä sijoituskohteita ei löydy niin maksaa velkaa pois. Niin kauan kuin ostokset ovat kannattavia ja velkataakka ei kasva liian korkeaksi, tuo on minusta hyvä strategia. Aion seurata yrityksen kehitystä tiiviisti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti